Solo Health ja Terveystalo Healthcare Oyj ovat allekirjoittanet yhdistymissopimuksen
Solo Health on saavuttanut tarinassaan tärkeän vaiheen. Solo Health ja Terveystalo Healthcare Oyj ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jossa Terveystalo Healthcare Oyj hankkii koko Solo Health -konsernin osakekannan. Yrityskaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää ja sen arvioidaan toteutuvan vuoden 2027 ensimmäisen puoliskon aikana. Toteutuessaan yritysjärjestely veisi Solo Healthiä lähemmäs tavoitetta olla terveydenhuollon paras työkaveri eli hyvinvointialueiden paras kumppani ja ammattilaisten halutuin työpaikka.
Miksi kauppa tehdään?
”Solo Health on vahva ja valtakunnallisesti toimiva terveydenhuollon palveluyritys, jonka liiketoiminta täydentää hyvin nykyisiä palveluitamme. Yrityskauppa vahvistaa ammattilaisverkostoamme ja kykyämme palvella julkisen sektorin asiakkaita eri puolilla Suomea. Panostamme vahvasti hyvinvointialueyhteistyöhön, ja Solo Health vahvistaa kykyämme toimia niiden pitkäjänteisenä kumppanina”, sanoo Terveystalon toimitusjohtaja Ville Iho.
”Solo Health on kasvanut yhdessä henkilöstön ja Sponsor Capitalin kanssa arvostetuksi terveydenhuollon toimijaksi. Yrityskaupan ansiosta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä laadukkaampia palveluita ja ammattilaisillemme laajempia työskentelymahdollisuuksia”, kertoo Solo Healthin toimitusjohtaja Teemu Romppanen.
Mistä saat lisätietoja?
Lisätietoja yrityskaupasta antavat Terveystalon liiketoimintajohtaja ja Solo Healthin toimitusjohtaja. Terveystalo on julkaissut asiasta tänään oman tiedotteensa.
Anni Huotari
liiketoimintajohtaja
Terveystalo Healthcare Oyj
anni.huotari@terveystalo.com
p. 040 088 6009
Teemu Romppanen
toimitusjohtaja
Solo Health Oy
teemu.romppanen@solohealth.fi
p. 044 5059 577