Mitä psykologinen testaus on ja mihin sitä tarvitaan?
Psykologisista testeistä puhutaan nykyään paljon terveydenhuollossa, työelämässä ja koulumaailmassa. Niihin liittyy silti yhä myös mystiikkaa. Psykologisen testin saatetaan ajatella paljastavan ihmisestä jotakin piilevää tai tarjoavan suoria vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin.
Todellisuudessa psykologinen testaus on osa asiantuntijan tekemää systemaattista arviointia. Sen tavoitteena on ymmärtää ihmisen tilannetta paremmin ja löytää keinoja sen tukemiseen.
Mutta mitä psykologinen testaus oikeastaan tarkoittaa? Ja miksi monia testimenetelmiä voivat käyttää vain psykologit?
Psykologi on ihmismielen ja käyttäytymisen asiantuntija
Psykologit ovat ainoa ammattiryhmä, jonka koulutukseen kuuluu laaja kokonaisuus sekä psykologian teoriaa että psykologisten ilmiöiden mittaamista koskevaa tutkimusta eli psykometriikkaa. Psykometriikassa kehitetään ja arvioidaan menetelmiä, joilla voidaan tutkia esimerkiksi ajattelua, oppimista, tunteita ja persoonallisuutta.
Koulutuksensa ansiosta psykologit osaavat käyttää psykologisia testejä osana laajempaa psykologista tutkimusta ja arviointia. Keskeistä ei ole yksittäinen menetelmä, vaan se, millaisia kysymyksiä esitetään, miten tuloksia tulkitaan ja miten ne liitetään osaksi ihmisen kokonaistilannetta.
Psykologiset testit mittaavat rajattuja ilmiöitä
Psykologinen testi on aina standardoitu arviointimenetelmä. Se tarkoittaa, että kaikille tutkittaville annetaan samat ohjeet ja tehtävät, ja vastaukset pisteytetään ennalta määriteltyjen sääntöjen mukaan.
Standardoinnin ansiosta tuloksia voidaan vertailla luotettavasti. Yksittäisen henkilön tuloksia voidaan esimerkiksi suhteuttaa testin normiryhmään eli suureen joukkoon ihmisiä, jotka ovat tehneet saman testin samoissa olosuhteissa. Jos henkilön suoriutuminen tai vastaukset poikkeavat normiryhmästä ennalta määritellyllä tavalla, tulos voi kertoa vahvuuksista tai haasteista.
Psykologinen testi ei kuitenkaan mittaa ihmistä kokonaisuutena. Se tarkastelee aina jotakin rajattua psykologista ilmiötä. Karkeasti ottaen testit voidaan jakaa kahteen pääryhmään.
Ensimmäinen ryhmä keskittyy tiedonkäsittelytoimintoihin, kuten muistiin, tarkkaavuuteen, päättelyyn ja ongelmanratkaisuun. Näissä niin sanotuissa kykytesteissä tutkittava tekee tehtäviä, jotka edellyttävät tietyn tiedonkäsittelytoiminnon käyttöä.
Toisen keskeisen ryhmän muodostavat menetelmät, joilla arvioidaan persoonallisuutta tai tunne-elämää, kuten psyykkistä kuormittuneisuutta. Näitä arvioidaan usein kyselylomakkeilla, mutta joissakin tilanteissa käytetään myös suoritusperustaisia arviointimenetelmiä. Tällöin tutkittava tulkitsee moniselitteisiä ärsykkeitä. Arvioinnissa tarkastellaan paitsi vastauksia myös sitä, miten henkilö havaitsee ja jäsentää niitä. Tavoitteena ei ole lokeroida ihmisiä, vaan tuottaa tietoa, joka auttaa ymmärtämään hänen ajankohtaisia kokemuksiaan sekä tyypillisiä reaktio- ja toimintatapojaan.
Testi on vain yksi osa tutkimusta
Psykologinen testi on aina vain yksi tietolähde psykologisessa tutkimuksessa. Psykologinen tutkimus on prosessi, joka alkaa tutkimuskysymyksestä. Ensin on siis määriteltävä, mistä tilanteessa oikeastaan halutaan saada lisäymmärrystä.
Esimerkiksi lapsen oppimiseen liittyvä huoli voi herätä vanhemmilla tai opettajilla. Tällöin psykologi voi kykytestien avulla arvioida, ovatko oppimisen kannalta keskeiset ajattelutoiminnot, kuten muisti, tarkkaavuus ja päättely, lapsen ikätasolle tyypillisellä tasolla. Jos nämä toiminnot näyttävät olevan ikätasoisia, haasteiden taustalla voi olla jokin muu tekijä, kuten psyykkinen kuormitus, ahdistuneisuus tai motivaatioon liittyvät syyt. Tätä voidaan selvittää tarkemmin persoonallisuuden ja tunne-elämän testeillä.
Pelkkä testitulos ei kuitenkaan yleensä kerro yksilötasolla, mistä havaittavat haasteet juuri kyseisessä tilanteessa johtuvat. Siksi psykologinen arviointi sisältää myös haastatteluja, taustatietojen tarkastelua, havainnointia sekä eri tietolähteiden yhdistämistä. Näin yksittäiset testitulokset saadaan osaksi laajempaa kokonaiskuvaa.
Tutkimusprosessin tärkeä vaihe on myös palautekeskustelu. Siinä tulokset käydään läpi yhdessä ja pohditaan, mitä ne käytännössä tarkoittavat. Tämän pohjalta voidaan usein tehdä konkreettisia suosituksia siitä, miten tilannetta voidaan lähteä ratkaisemaan.
Psykologin asiantuntemus on paljon muutakin kuin testaamista
Vaikka psykologiset testit ovat ehkä tunnetuin osa psykologin työtä, psykologin asiantuntemus ei rajoitu niiden käyttöön.
Usein vielä keskeisempää on tilanteen kokonaisvaltainen jäsentäminen eli niin sanottu psykologinen formulointi. Tällöin pyritään ymmärtämään, mistä tilanteessa on kysymys ja millaisia kysymyksiä tutkimuksessa ylipäätään kannattaa tarkastella.
Tämä on erityisen tärkeää tilanteissa, joissa psykologin tutkimuksiin ohjataan vasta silloin, kun muille on syntynyt tunne siitä, ettei tilanne etene tai ettei oikein tiedetä, mistä on kyse. Tällaisissa varhaisissa ja vielä avoimissa tilanteissa varsinaiset psykologiset testit eivät yleensä ole tarkoituksenmukaisin työkalu, koska ne mittaavat tarkasti rajattuja ilmiöitä.
Sen sijaan psykologi voi olla keskeisessä roolissa tiedon kokoamisessa, jäsentämisessä ja eri näkökulmien yhdistämisessä. Näin tilanteesta muodostuu kokonaiskuva, ja tutkimuskysymyksiä voidaan tarvittaessa tarkentaa yhteistyössä muiden kanssa. Usein jo tämä prosessi voi auttaa löytämään riittäviä ratkaisuja, eikä varsinaista psykologista testausta välttämättä tarvita lainkaan.
Psykologinen arviointi tukee ymmärrystä ja ratkaisuja
Parhaimmillaan psykologinen testaus auttaa ymmärtämään ihmisen tilannetta tarkemmin ja tukemaan hänen hyvinvointiaan, oppimistaan tai työskentelyään.
Testaus tai tiettyjen testimenetelmien käyttö ei kuitenkaan ole itseisarvo. Yksittäinen testi ei ratkaise ihmisen tilanteeseen liittyviä kysymyksiä eikä kerro kaikkea ihmisestä.
Olennaista on kokonaisuus. Siihen kuuluvat asiantunteva arviointi, eri tietolähteiden yhdistäminen ja tiivis yhteistyö tutkittavan sekä tarpeen mukaan hänen läheistensä ja muiden ammattilaisten kanssa.
Kun psykologinen tutkimusprosessi toteutetaan huolellisesti ja tarkoituksenmukaisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, siitä saadaan tietoa, joka tukee sekä yksilön arkea että muiden ammattilaisten työtä.
Psykologin tutkimus lapselle – kuinka tutkimuksella voi auttaa?
Psykologin tutkimus lapselle kannattaa, kun sille on selkeät perusteet. Tässä tekstissä Punoksen psykologi Arimo Kerkelä pohtii, kuinka psykologisesta tutkimuksesta voi hyötyä mahdollisimman paljon.
Koulupsykologin tutkimukset, oppimisvalmiuksien arviointi, kognitiiviset testit… Psykologin tutkimukset ovat kiinteä osa lasten ja nuorten kanssa työskentelevien psykologien arkea. Parhaimmillaan psykologiset tutkimukset tarjoavat merkittävää uutta tietoa ja helpottavat tuen järjestämistä lapselle.
Milloin psykologin tutkimus lapselle on tarpeen?
On tärkeää ymmärtää, kuinka suuresta työstä psykologin tutkimuksessa todella on kysymys. Esimerkiksi hyvin tavanomainen koulupsykologitutkimus vie psykologilta aikaa usean kokonaisen työpäivän verran. Lisäksi tutkimuksen palaverit ja muut vaiheet sitovat myös muita työntekijöitä, kuten opettajia ja erityisopettajia.
Psykologin tutkimus on siis hyvin työllistävä prosessi, jota ei tulisi koskaan tehdä kevyin perustein.
Tutkimusta ei kannata aloittaa ennen muita tukitoimia. Usein edellytetäänkin, että oppimiskykyä arvioiviin psykologitutkimuksiin voidaan ohjata vasta sitten, kun tehostetun tuen päätös on tehty. Myöskään esimerkiksi ADHD-piirteiden arviointia on vaikea tehdä luotettavasti, jos lapsen arkirytmi, kuten syöminen ja nukkuminen, eivät ole kohtuullisella tasolla.
On tärkeää myös selvittää, mitä tutkimuksia on tehty aiemmin, ja mitä seurauksia tutkimuksilla on ollut. Voi esimerkiksi olla, että lapsen haasteita on kartoitettu kattavasti jo aiemmin, mutta kerätyt tiedot eivät ole siirtyneet käytäntöön.
Omassa työssäni opiskeluhuollon psykologina olen kokenut, että noin puolet psykologitutkimuksista tarjoavat vain vähän uutta tietoa. Usein lapsen opettajilla ja vanhemmilla on jo hyvä käsitys siitä, mitä lapsen vahvuudet ja haasteet ovat.
Aina psykologi ei kuitenkaan voi vaikuttaa siihen, mitä tutkimuksia tehdään ja millä perustein. Tällöinkin on pyrittävä siihen, että tutkimuksesta on mahdollisimman paljon apua – lähtökohdista riippumatta.
Miten tutkimuksella voi auttaa?
Psykologin tutkimus lapselle auttaa erityisen paljon, kun se nivoutuu laajempaan kokonaisuuteen. Tutkimuksen ja sen tulosten tulee tavoittaa lapsen huoltajat ja hänen kanssaan työskentelevät aikuiset. Jo ennen ensimmäistä tutkimuskäyntiä on hyvä keskustella siitä, mitä tutkimukselta odotetaan ja toivotaan.
Usein yksi tutkimuksen tärkeimmistä seurauksista on se, että tutkimus tuo saman pöydän ääreen useita lapsen kanssa toimivia henkilöitä. Jos esimerkiksi vanhemmalla ja opettajilla on ollut eri käsitys lapsen ongelmista, niin yhteispalaverit voivat auttaa eri osapuolia ymmärtämään toisiaan.
Tärkeää on myös muistaa, että lapsen psykologisen tutkimuksen keskiössä on lapsi itse. Lapsi ei ole vain tutkimuksen kohde, vaan myös sen aktiivinen osallistuja, jota ei tule sivuuttaa. Lapsen kanssa tulee keskustella tutkimuksesta riittävän selkeästi ja niin, että myös lapsella itsellään on tilaisuus jakaa ajatuksiaan.
Mukailen omassa psykologityössäni paljon hoidollisen arvioinnin (eng. Therapeutic Assessment) menetelmiä. Stephen E. Finnin ja hänen kollegoidensa toimintamalli korostaa sitä, kuinka myös psykologin tutkimukset ja arvioinnit voivat olla auttavia ja hoitavia. Esimerkiksi tutkimustulosten ja niistä nousevien vahvuuksien yhteinen läpikäynti voi auttaa lasta, jolla on ollut liian kielteinen käsitys omista taidoistaan.
Käytännön vinkkejä toimivaan psykologiseen tutkimukseen
Kynnys psykologitutkimukseen on aina korkea. On hyvä miettiä, onko tutkimukselle vaihtoehtoja, joista voi olla enemmän apua vähemmällä vaivalla.
Tutkimuksen tavoitteet tulee miettiä huolella. Eri osapuolten kanssa kannattaa keskustella siitä, mitä tutkimukselta odotetaan ja toivotaan.
Pelkät testipisteet eivät kerro kaikkea, vaan psykologi arvioi aina myös kokonaisuutta. Vastausten vaihtelut voivat kertoa myös muusta kuin mitattavasta asiasta. Esimerkiksi kynänkäytön haasteet voivat heikentää prosessointinopeuden tuloksia, ja itse olen ollut tilanteessa, jossa yksittäiset kielellisen päättelykyvyn tehtävien vastaukset viittasivat autismikirjon piirteisiin.
Tutkimuskäynnit ovat hyvä tilaisuus lapsen kanssa keskusteluun. Lapsen kanssa voi käsitellä tämän haasteita sekä käydä läpi tutkimusprosessia lapsen ymmärtämällä tavalla.
Lapsi ja tämän lähellä olevat aikuiset ovat lapsen arjen asiantuntijoita. Tätä osaamista kannattaa hyödyntää, kun mietitään mikä lasta voisi auttaa.
Tutkimus tarjoaa tilaisuuden ennakko-odotusten testaamiseen. Esimerkiksi ennen tulosten läpikäyntiä voi kysyä lapselta ja aikuisilta, millaisia tuloksia nämä ovat odottaneet. Kun tuloksia käsitellään keskustellen, ne myös jäävät paremmin mieleen.
Tutkimustuloksissa on hyvä keskittyä olennaiseen. Ennen loppupalaveria ja sen aikana voi miettiä 2-3 asiaa, jotka tutkimuksesta haluaa seuraavan tai jäävän mieleen.
Psykologin kannattaa välttää ammattislangia ja miettiä, kenelle viestit on suunnattu. Tutkimuksen yhteenvedon tulee olla riittävän lyhyt ja selkeä. Esimerkiksi Psykologiliiton suosittelemat väliotsikot (vain liiton jäsenille) tekevät yhteenvedosta helpommin silmäiltävän.
Mahdollisimman hyvä psykologin tutkimus lapselle
Psykologin tutkimuksia toivotaan paljon. Usein tutkimuksia myös edellytetään ennen lisätuen tekemistä. Tutkimukset vievätkin suuren osan lasten ja nuorten kanssa työskentelevien psykologien työajasta.
Tutkimusjonojen purkamisessa voidaan käyttää myös ulkopuolisia palveluntuottajia. Tällöin esimerkiksi Punoksen kaltaisen psykologivälityksen kautta työskentelevä ammatinharjoittaja voi tehdä pelkkiä tutkimuksia ilman muuta yhteisöllistä työtä.
Ihannetilanteessa psykologi pääsee itse vaikuttamaan siihen, mitä tutkimuksia tehdään ja millä perustein. Muissakin tilanteissa psykologin on mahdollista pohtia, kuinka oma työpanos vastaa parhaiten lapsen ja tutkimuksen tilaajien tarpeisiin.
Kirjoittaja Arimo Kerkelä on psykologi, joka on työskennellyt lasten ja nuorten psykologina opiskeluhuollossa ja kuntoutuksessa.
Artikkeli on julkaistu alunperin 5.11.2024 Punos Psykologien sivustolla.
Miksi vasta-alkaja voi pärjätä kuin kokenut konkari?
Miksi vastavalmistunut psykologi voi pärjätä asiakastilanteissa yhtä hyvin – tai jopa paremmin – kuin kokeneempi tekijä, ja miten tietoisuustaidot liittyvät tähän? Punoksen työnohjaaja Sanni Vaarnilla kirjoittaa tietoisuustaitojen tärkeydestä.
Omasta psykologiharjoittelustani on jäänyt mieleeni hyvin eräs tilanne. Ilmaisin harjoitteluohjaajalleni olevani epävarma siitä, miten osaisin kohdata asiakkaita lähes olemattomalla kokemuksellani asiakastyöstä. Ohjaaja, itse kokenut psykologi ja kriisityöntekijä, vastasi, että kokemuksen määrällä ei ole juurikaan tekemistä sen kanssa, kuinka laadukkaasti osaa kohdata asiakkaan.
”Uusi ja vähemmän kokenut psykologi saattaa hoitaa asiakastyönsä jopa paremmin kuin kokenut psykologi, jos laatua mitataan sillä, miten hyvin asiakas kokee tulleensa kuulluksi ja kohdatuksi”, sanoi ohjaaja.
”Psykologin työssä osa ammattitaitoa on kiistämättä opiskelun ja kokemuksen kautta kertyvä tieto ja sen soveltaminen, mutta vähintään yhtä tärkeä osuus on vuorovaikutuksessa olemisen ja kohtaamisen taito. Kriisitilanteissa olevien asiakkaiden kanssa kuulluksi tulemisen tärkeys korostuu entisestään.”kee työnsä merkitykselliseksi ja palkitsevaksi, siitä hyötyvät sekä potilaat että koko järjestelmä.
Tämän tekstin otsikkoon löytyy siis vastaus näistä kolmesta kohdasta:
Laadukas kohtaaminen syntyy taidosta olla avoin ja vastaanottavainen toiselle ihmiselle, kuuntelevassa ja uteliaassa, ei-olettavassa tilassa.
Pitkä kokemus asiakastyöstä ei takaa, että työntekijä osaa kohdata asiakkaan tällä tavalla: päinvastoin joskus kokemus luo mieleen malleja, joista käsin työntekijä alkaa tehdä asiakkaasta ennakko-oletuksia, jotka puolestaan haittaavat kohtaamista. Toki näin ei käy aina, vaan parhaimmillaan kokemus näyttäytyy vuorovaikutustilanteessa esimerkiksi rauhana, lämpönä ja varmuutena.
Kaikkiin ihmisten välisiin kohtaamisiin olisi hyvä tulla vasta-alkajan asenteella niin, että oleminen on läsnäolevampaa: jokainen ihminen on ainutlaatuinen yksilö, jokainen tilanne on ainutlaatuinen, jokainen kohtaamisen hetki on uusi hetki. Mikään asetelma tai asia ei toistu täysin samanlaisena kuin joku aikaisempi, vaikka ne lähtökohdiltaan muistuttaisivat toisiaan miten paljon tahansa.
Kun jokin asia, tilanne tai suhde on uusi, siihen suhtautuu luonnollisesti avoimella mielellä, tarkasti kuunnellen. Tottumisen myötä käymme yhä vähemmän tietoisiksi, koska resurssien säästämisen vuoksi tuttuun tekemiseen alkaa syntyä tietty määrä automaatiota. Tietoisuustaitoja vahvistamalla ja harjoittamalla pysymme paremmin hereillä sen suhteen, mitä teemme ja miksi, myös silloin, kun kokemusta kertyy.
Asiakastilanteeseen meneminen en-tiedä-mitään-asenteella voi vähentää myös työn kuormittavuutta. On turhaa yrittää tietää etukäteen asioita, joista ei tiedä mitään etukäteen. Asiakkaani voi saapua huoneeseen millä tahansa profiililla, mutta hän on aina minulle uusi, ja tilanne on uusi meille molemmille. Myös tuttu asiakas saapuu tullessaan aina uuteen tilanteeseen. Monessa vuorovaikutustilanteessa kaikkein arvokkainta on läsnäolo ja aktiivinen kuuntelu, ja nämä luovat pohjan myös esimerkiksi sellaiselle keskustelulle, jossa pyritään aktiivisesti löytämään ratkaisuja johonkin käytännön ongelmaan.
Vuorovaikutustyön ihmeellisyys tiivistyy mielestäni juuri tähän: joissakin hetkissä on kaikkein tärkeintä, että vain olet siinä missä olet, valmiina katsomaan päin jotain sellaista, mistä et tiedä vielä mitään.
C.G. Jungin sanoin
”Know all the theories, master all the techniques, but as you touch a human soul be just another human soul.”
Kirjoittaja Sanni Vaarnila on psykologi ja työnohjaaja.
Touretten oireyhtymä ja sensorisen integraation häiriö – vähemmän tunnetut nepsyt
Tic-oireet – milloin on syytä huolestua? Entä mitä asiakastyössä olisi hyvä tietää aistitiedon säätelyn haasteista? Tässä tekstissä Punoksen psykologi Sanni Vaarnila kertoo tic-oireiden esiintyvyydestä, Touretten syndroomasta ja SI-häiriöstä, joka on aistitiedon käsittelyn häiriö.
Psykologin tai muuta ihmissuhdetyötä tekevän työntekijän ei tarvitse, eikä ole mahdollista olla kaikkien olemassa olevien ilmiöiden ja oirekuvien asiantuntija. Usein sen tason perustietous riittää, että on valmiutta kiinnittää huomiota asioihin, jotka vaikuttavat haastavan asiakasta huomattavalla tavalla. Tietoa voi hankkia lisää, jos vaikuttaa siltä, että joihinkin asioihin voisi olla syytä perehtyä tarkemmin. Touretten oireyhtymä ja SI-häiriö ovat ainakin muihin nepsy-oirekirjoihin verrattuna vähemmän tunnettuja, joten tässä niistä lyhyt kuvaus.
Tic-oireet ja Touretten syndrooma
Tic-oireet, eli keholliset ja äänteelliset nykimisoireet, ovat yleisiä etenkin lapsilla. Tavallisesti tic-oireet puhkeavat lapsuudessa ja helpottavat nuoruusiän myötä. Oireita voi esiintyä terveillä henkilöillä tietyn aikaa jossakin elämänvaiheessa, ja niiden alkamiseen ja jatkumiseen voi vaikuttaa esimerkiksi sairastelu, stressi, jännittäminen ja muu yleinen kuormittuneisuus. Touretten syndrooma on harvinaisempi neuropsykiatrinen oireyhtymä, jonka diagnostisten kriteerien mukaan nykimisoireet ovat jatkuneet pitkään (yli vuoden), ovat monimuotoisia ja voimakkuudeltaan vaihtelevia, ovat puhjenneet alle 18-vuotiaana, ja aiheuttavat toiminnallista haittaa.
Tic-oireisiin kannattaa hakea apua, jos ne jatkuvat pitkään, vaikeuttavat elämää, aiheuttavat fyysistä kipua tai jos niihin liittyy muuta oireilua, kuten pakkotoimintoja. Vastaanottotyössä tic-oireiden alustavan arvioinnin tukena voi käyttää esimerkiksi YGTSS-lomaketta. Kun tic-oireita esiintyy, on tärkeää arvioida myös henkilön muuta vointia ja mahdollista kuormittuneisuutta monipuolisesti.
Sensorisen integraation häiriö
Sensorinen integraatio on yläkäsite, jolla tarkoitetaan aistitiedon käsittelyä ja säätelyä. Kasvavan lapsen aistitiedon käsittely on erilaista kuin aikuisella, ja normaaliin kasvuun ja kehitykseen liittyen myös aistitiedon käsittelyssä tapahtuu muutoksia. Osalla ihmisistä aistitiedon käsittely ja säätely on huomattavan poikkeavaa tai joustamatonta, jolloin syynä voi olla sensorisen integraation häiriö eli SI-häiriö. SI-häiriötä ilmenee enemmän muiden kehityksellisten neuropsykiatristen häiriöiden yhteydessä, mutta sen on todettu ilmenevän myös itsenäisenä häiriönä.
Sensorisen integraation ongelmat ilmenevät yksilöllisesti, ja voivat painottua yhden tai useamman aistikanavan haasteisiin. Sensorisen integraation häiriössä haasteita voi ilmetä vaikeutena erotella aistimuksia, vaikeutena säädellä aistitietoa (ns. yli- tai aliherkkyys) ja/tai aistipohjaisen motoriikan ongelmina (esimerkiksi tasapainoa vaativat toiminnot). Aistisäätelyn haasteista kärsivää voidaan arjessa auttaa pyrkimällä ymmärtämään hänen kokemuksiaan ja vähentämällä aistikokemuksiin liittyvää kuormitusta. Apua kannattaa kuitenkin hakea, jos aistisäätely jatkuvasti kuormittaa ja haastaa toimintakykyä. Vaikeista aistisäätelyn ongelmista kärsivä voi hyötyä SI-terapiasta, joka on erityisesti aistisäätelyn tukemiseen tarkoitettua toimintaterapiaa. Myös sensorisen integraation haasteita arvioidessa on tärkeä huomioida yksilön muuta vointia ja kokonaistilannetta.
Miksi oireiden arviointi voi kannattaa, vaikka toimintakyky ei ole vakavasti haastettuna?
Epätietoisuus ja hankaluudet ymmärtää itseään tai toisen kokemusta voivat aiheuttaa ihmisissä turhautumista, huolta ja vaikeita tunteita. Jotta spesifeistä haasteista kärsivä henkilö ei näyttäytyisi ns. muuten vain vaikeana tapauksena, on oleellista, että ihmisellä itsellään ja lähipiirillä on tilanteeseen liittyen tarpeeksi tietoa ja ymmärrystä. Ammattilaisen kanssa keskustelu voi olla tarpeellista, jotta ehkäistään tai päästään purkamaan negatiivista kehää, jossa esimerkiksi oireiluun liittyvät haasteet tekevät perheen vuorovaikutuksesta vaikeampaa, ja vuorovaikutusdynamiikan haasteet puolestaan lisäävät oireilua.
Kirjoittaja Sanni Vaarnila on psykologi ja työnohjaaja.
Artikkeli on julkaistu alunperin 2.5.2024 Punos Psykologien sivustolla.
Tietoisuustaidot asiakastyössä
Tietoisuustaidot ovat läsnäolemisen taitoja, joita voi hyödyntää myös asiakastyössä, kirjoittaa Punoksen psykologi Sanni Vaarnila.
Tietoisuustaidot – mitä niillä tarkoitetaan ja mihin niitä tarvitaan?
Tietoisuustaidoista puhutaan nykyään melko paljon, mutta mielestäni niiden täyttä merkitystä ihmisen hyvinvoinnin kannalta ei vielä ihan ymmärretä yleisessä keskustelussa. Tietoisuuden kasvattaminen on olennainen osa luultavasti kaikkia hyvinvoinnin edistämiseen tähtääviä menetelmiä psykoterapiasta joogaan.
Tietoisuustaitoja voisi tiivistetysti kuvata taitoina pysyä nykyhetkessä läsnäolevana, avoimena ja tuntevana. Läsnäolevaan tiedostavuuteen sisältyy tietoisuus itsessä tässä hetkessä tapahtuvista asioista (kuten tunteista, fyysisistä tuntemuksista ja ajatuksista), tietoisuus ympäristöstä ja tietoisuus itsen ja muiden elävien olentojen välillä tapahtuvista asioista. Tietoisuustaitojen harjoittelun on tutkitusti todettu ehkäisevän ja vähentävän ahdistusta, masennusta ja fyysisiä kiputiloja sekä auttavan stressin säätelyssä.
Vahvat tietoisuustaidot auttavat ymmärtämään itseä, muita ihmisiä ja esimerkiksi vuorovaikutuksessa tapahtuvia asioita. Tietoisuutta voi ajatella mielen liikkumatilana: mitä enemmän liikkumatilaa on, sitä enemmän on mahdollisuuksia ottaa tarvittaessa etäisyyttä omiin välittömiin reaktioihin ja impulsseihin, ja tarkastella asioita ja ilmiöitä pienen välimatkan päästä, omiin automatisoituneisiin malleihin samaistumatta. Tämä ei tarkoita esimerkiksi tunteiden tukahduttamista, vaan vahvat tietoisuustaidot auttavat myös rakentamaan tervettä suhdetta omiin tunteisiin. Itsensä hyvin tunteva ihminen ei ole helposti tunteidensa heiteltävissä eikä hänen täten tarvitse pelätä omia sisäisiä liikkeitään. Tunteiden ja ajatusten voi antaa tulla, olla ja tuntua, eivätkä edes intensiiviset tunteet silti vie aivan kaikkea psyykkistä tilaa.
Tietoisuustaidoissa ensisijaista on läsnäolon opettelu: nykyhetkeen ja itseensä asettuminen, kehon ja mielen hyväksyvä, kuunteleva havainnointi, jolla ei pyritä mihinkään tiettyyn päämäärään. Tietoisen läsnäolon kautta voimme opetella olemaan itsellemme turvallinen koti ja rauhan satama. Mitä paremmin tuntee itsensä, sitä helpompi on levätä kaaoksessa. Tämä ei tarkoita maailman tapahtumien kieltämistä tai maailmasta eristäytymistä. Se tarkoittaa, että pelottavista asioista ja kaaoksesta huolimatta minulla on ajatuksissani ja olemisessani tilaa myös muulle. Tosiasia on, että omassa todellisuudessani voin vaikuttaa vain joihinkin siinä ilmeneviin asioihin, en niihin kaikkiin. On asioita, joiden ilmenemiseen en voi vaikuttaa. On toisia asioita, joihin voin tarttua ja joiden eteen voin tehdä jotakin. Näiden kannalta on hyvin tärkeää, että ensinnäkin tunnistan ne.
Tietoisuustaitojen tukeminen psykologin työssä
Tietoisuustaitojen tukemisen hyödyt ovat niin monipuoliset ja selkeät, että tietoisuus- ja tunnetaitojen vahvistamisen voi sanoa olevan hyödyksi ihan jokaiselle. Psykologina tietoisuustaitojen tukemista voisi tehdä yhteisöllisesti esimerkiksi erilaisille ryhmille tai koululuokille pidettävien, psykoedukaatiota ja helppoja tietoisuusharjoituksia sisältävien, ohjausten avulla. Myös yksilötyössä voi antaa asiasta tietoa, lisätä sanastoa, ja tarjota harjoituksia yhdessä vastaanotolla kokeiltavaksi ja kotiin. Usein yksilötyö voi kuitenkin olla intensiivistä tavalla, joka ei mahdollista psykoedukaation tarjoamista asiakaslähtöisesti. Tällöin asiakas voi kuitenkin hyötyä siitä, että läsnäolo ja itsensä äärelle pysähtyminen mahdollistuu psykologin ja asiakkaan vuorovaikutuksen kautta.
Aktiivisesti ja luontevan tietoisesti läsnäolevan ihmisen tapa olla vuorovaikutuksessa kutsuu myös toista henkilöä hakeutumaan samankaltaiseen tilaan. Tämä toteutuu asiakastyössä niin kuin missä tahansa vuorovaikutustilanteessa. Psykologin omista tietoisuustaidoista hyötyy siis myös hänen asiakkaansa, vaikka tietoisuustaidot eivät sinänsä nousisi puheenaiheeksi kertaakaan. Omien tietoisuustaitojen kehittämisen myötä myös yksilön tapa olla vuorovaikutuksessa muuttuu yhä tietoisemmaksi.
Psykologi voi auttaa asiakasta pääsemään kiinni siihen, mitä tässä hetkessä tapahtuu esimerkiksi kysymällä kysymyksiä, jotka ohjaavat huomion nykyhetkeen. Myös mindfullness- ja muiden läsnäoloharjoitusten tekeminen vastaanotolla auttaa joitakin asiakkaita, ja tapaamisen alussa tehty harjoitus voi tehdä keskustelustakin helpompaa. Avaamalla omaa reflektiota asiakkaalle psykologi voi myös tarjoilla konkreettisia esimerkkejä huomioista, joita vuorovaikutustilanteesta ja itsestään voi tehdä.
Lisätietoa ja harjoituksia itselle ja asiakastyöhön:
Kirjoittaja Sanni Vaarnila on psykologi ja työnohjaaja.
Artikkeli on julkaistu alunperin 6.12.2024 Punos Psykologien sivustolla.
Psykologien avoimet työpaikat – opas työnhakuun
Mistä löytyvät psykologian avoimet työpaikat? Tässä oppaassa Punoksen aluevastaava Arimo Kerkelä käy läpi, kuinka psykologi voi hakea oman alansa töitä.
Psykologian maisteri on siitä harvinainen yliopistotutkinto, että se tarjoaa selkeän ammattinimikkeen, jolla on vahva asema ja paljon kysyntää. Psykologeille on tarjolla paljon avoimia työpaikkoja. Monella alueella ja sektorilla on paljon pulaa psykologeista.
Psykologin koulutus mahdollistaa työskentelyn useissa eri tehtävissä. Käytännössä voi kuitenkin käydä niin, että psykologi erikoistuu jo varhain yhden sektorin töihin. Opiskeluajan valinnat ja selkeät urapolut voivat johtaa tilanteeseen, jossa eri toimialat alkavat tuntua vierailta.
Tämä opas on suunnattu psykologeille, jotka haluavat saada laajan kuvan oman alan avoimista työpaikoista. Oppaan ensimmäisessä osassa käydään läpi yleisiä paikkoja, joista avoimia työpaikkoja voi löytää. Tämän jälkeen katsomme kokonaiskuvaa psykologitarpeesta eri toimialueilla. Lopuksi tarkastelemme myös psykologiyrittäjien työmahdollisuuksia.
Avoimia työpaikkoja varten on olemassa useita suosittuja työnhakukoneita. Näistä suosituimpia ovat TE-palveluiden Työmarkkinatori, joka on korvannut entisen MOL-palvelun, sekä yksityiset Duunitori ja Oikotie. Lähes kaikki psykologien avoimet työpaikat julkaistaan näillä sivustoilla.
Jos haluaa etsiä töitä rajatummin, niin kaikki julkisen sektorin työpaikkailmoitukset julkaistaan Kuntarekry-palvelussa. Nimestään huolimatta palvelu kattaa myös hyvinvointialueiden työpaikat. Monet yritykset kokoavat avoimia työpaikkojaan myös omille sivuilleen.
Psykologien töitä voi löytää myös sosiaalisesta mediasta. Esimerkiksi Facebook-ryhmässä ”Psykologien työ- ja koulutusfoorumi” jaetaan oman alan työpaikkailmoituksia. Myös verkostoitumispalvelu LinkedInissä voi etsiä töitä – tai tulla itse löydetyksi, kun esimerkiksi merkitsee profiilissaan olevansa avoin uusille töille.
2. Missä psykologeilla on avoimia työpaikkoja?
Usein kuulee puhuttavan psykologipulasta, mutta termi on osin virheellinen. Enemmänkin kyse on siitä, että työt ja tekijät eivät aina kohtaa. Avoimia työpaikkoja on enemmän syrjäisemmillä alueilla ja tietyillä toimialoilla.
Suomen Psykologiliiton ja Psykonet-yliopistoverkosto kartoittivat psykologien tarvetta vuonna 2021. Tuolloin täyttämättömiä vakansseja oli eniten opiskeluhuollossa sekä erikoissairaanhoidossa julkisella sektorilla. Suurissa asutuskeskuksissa ja psykologeja kouluttavien yliopistokaupunkien – Helsinki, Joensuu, Tampere, Turku ja Oulu – lieipeillä psykologivajetta oli vähemmän.
Psykologien työkenttä on kuitenkin muuttunut viime vuosina. Psykologeja koulutetaan aiempaa enemmän, mutta uusien hyvinvointialueiden säästöpaineet näkyvät myös psykologien avoimissa työpaikoissa. Kirjoitushetkellä Kuntarekry-palvelussa oli avoinna noin 50 psykologin vakinaista työpaikkaa, mitä voi pitää kohtalaisen pienenä määränä.
Psykologi-lehteen 1/2024 (vain jäsenille) on koottu tietoja Psykologiliiton jäsenten työllistymisestä. Lehden lukujen perusteella psykologien selvästi suosituimpia soveltuvuusaloja ovat aikuisten perustason mielenterveys- ja päihdetyö, opiskeluhuolto sekä lasten ja aikuisten psykiatria. Harvinaisempia aloja ovat esimerkiksi ammatinvalintapsykologia, lastensuojelu ja vankeinhoito.
3. Psykologien työt yrittäjänä
Psykologeilla on olemassa yksi urapolku, jota ei löydy avoimista työpaikkailmoituksista – nimittäin yrittäjyys. Psykologiyrittäjyys on yleistynyt huimaa vauhtia: tällä hetkellä jo noin neljäsosa psykologeista on päätoimisia yrittäjiä, ja sivutoimisia ammatinharjoittajia on suunnilleen yhtä paljon. Lisätietoa psykologiyrittäjyydestä löytyy aiemmasta psykologiyrittäjän oppaastamme.
Psykologiliitto selvittää säännöllisesti (vain jäsenille) psykologiyrittäjien työtilannetta. Vuoden 2023 lopulla liittoon kuuluvista psykologiyrittäjistä suurin työskenteli aikuisten ja terveyspalvelujen parissa. Myös työ-, organisaatio- ja henkilöstöpsykologian alalla työskentely sekä lasten kanssa toimiminen oli kyselyssä yleistä.
Yrittäjänä psykologin tulee usein olla itse aktiivinen töiden hakemisessa ja itsensä markkinoinnissa. Joskus tätä puolta voi myös ulkoistaa muille toimijoille, kuten psykologivälityksille. Esimerkiksi Punos Psykologit osallistuu hyvinvointialueiden kilpailutuksiin ja tarjoaa saatavilla olevia töitä yhteistyöpsykologeilleen.
Psykologiyrittäjistä noin puolet työskentelee alihankkijana tai osana yhteisöä. Toinen yritys voi tarjota psykologille muun muassa työtilat ja -välineet sekä muuta tukea.
Psykologi voi työllistyä myös yrittäjänä
Psykologi – avoimet työpaikat
Suurin osa psykologien avoimista työpaikoista löytyy siis yleisimmistä työnhakupalveluista, kuten TE-palvelujen Työmarkkinatorilta. Julkisia työpaikkoja voi hakea Kuntarekry-palvelussa, ja eri yritykset jakavat psykologien avoimia työpaikkoja omilla kanavillaan. Yleensä samat ilmoituksia löytyvät useammasta eri paikasta.
Psykologeja haetaan eniten opiskeluhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon, kuten psykiatriaan. Nämä sekä perustason mielenterveys- ja päihdetyö ovatkin psykologien suurimpia työllistäjiä. Moni psykologi työskentelee myös työ- ja organisaatiopsykologian parissa. Psykologien työkenttä on kuitenkin hyvin laaja ja monipuolinen, ja siirtyminen toimialalta toiselle onnistuu missä vaiheessa uraa tahansa.
Kaikkia työpaikkoja ei kuitenkaan löydy avoimista kanavista. Psykologit voivatkin tarjota suoraan omaa osaamistaan työnantajille, vaikka avoimia työpaikkoja ei olisikaan tarjolla. Myös psykologivälitykset ja -yhteisöt voivat auttaa työnhaussa: psykologipalvelut tarjoavat usein töitä yhteistyöpsykologeilleen ilman laajempaa hakua.
Kirjoittaja Arimo Kerkelä on Punoksen aluevastaava ja psykologi. Punos välittää psykologiyrittäjiä erityisesti hyvinvointialueille ja tarjoaa yhteistyöpsykologeilleen mm. konsultaatiota ja työnohjausta. Mikäli olet kiinnostunut Punoksen kanssa työskentelystä, voit olla meihin yhteydessä täällä.
Psykoterapeuttikoulutus – opas hakijoille
Psykoterapeuttikoulutus on yliopistojen järjestämä täydennyskoulutus, joka edellyttää sopivaa taustakoulutusta ja työkokemusta. Tässä oppaassa Punoksen aluevastaava ja psykologi Arimo Kerkelä kertoo psykoterapeuttikoulutuksesta ja siihen hakeutumisesta.
Psykoterapeuttikoulutus on suosittu täydennyskoulutus terveys- ja sosiaalialan ammattilaisille. Esimerkiksi psykologeista lähes 30 prosenttia on jatkokouluttautunut psykoterapeuteiksi. Psykoterapeuttiopintoja järjestävät eri yliopistot, ja koulutuksesta on vaikea löytää koottua tietoa.
Tässä oppaassa pyrimme vastaamaan yleisimpiin psykoterapeutin koulutusta koskeviin kysymyksiin. Ensimmäinen osa käsittelee koulutukseen hakemista ja sen pääsyvaatimuksia. Toinen osio kertoo psykoterapeuttikoulutuksista laajemmin, ja kolmannessa käydään läpi psykoterapeuttikoulutuksen hintaa.
Psykoterapeuttikoulutuksen vaatimukset ja lähtökohdat
Kuka voi olla psykoterapeutti?
Psykoterapeutti on ammattinimike psykoterapiahoitoa antavalle henkilölle. Toisin kuin useat muut terapeutti-termit, on psykoterapeutin ammattinimike suojattu. Psykoterapeutin on siis täytynyt käydä ammattinimikkeen edellyttämä pohjakoulutus, eikä kuka tahansa voi kutsua itseään psykoterapeutiksi.
Psykoterapiakoulutuksen kesto, sisällöt ja vaatimukset
Psykoterapeutin koulutus on laajuudeltaan vähintään 60 opintopistettä ja se kestää noin neljä vuotta. Opinnot koostuvat teoriaopinnoista, työnohjatusta potilastyöstä, opinnäytetyöstä sekä omasta koulutuspsykoterapiasta.
Hakukelpoisuus psykoterapiakoulutukseen edellyttää soveltuvaa perustutkintoa sekä 30 opintopistettä psykologian ja/tai psykiatrian opintoja, jotka voivat sisältyä tutkintoon. Lisäksi hakijalla tulee olla vähintään kahden vuoden työkokemus mielenterveyspalveluista tai vastaavista tehtävistä.
Millä koulutuksella psykoterapeutiksi pääsee?
Psykoterapiakoulutukseen ensisijaisesti soveltuvia perustutkintoja ovat lääketieteen lisensiaatin ja psykologian maisterin tutkinnot sekä sairaanhoitajan AMK-tutkinto ja opistotason psykiatriaan erikoistunut tutkinto.
Myös muut pohjakoulutukset ovat mahdollisia. Tällaisia koulutuksia ovat esimerkiksi maisterin tutkinnot, joissa on pääaineena kehityspsykologia, sosiaalityö, sosiaalipsykologia, sosiaalipedagogiikka tai terveystieteet, sekä terveydenhoitajan, toimintaterapeutin ja sosionomin AMK-tutkinnot. Muutkin ylemmät korkeakoulututkinnot käyvät, jos hakija on suorittanut sosiaalityöntekijän kelpoisuuden.
Psykoterapiakoulutuksen kesto on noin neljä vuotta.
Erityistapauksissa myös muut ylemmät korkeakoulututkinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnot voivat riittää, jos hakija on suuntautunut erityisen vahvasti mielenterveystyöhön töissään ja opinnoissaan.
Myös edellä mainittuja vastaavat ulkomaiset tutkinnot käyvät psykoterapiaopintojen pohjakoulutukseksi, jos hakijalla on Suomessa vaadittava Valviran laillistus tai Opetushallituksen rinnastuspäätös tutkinnon vastaavuudesta.
Vaikka monet pohjakoulutukset riittävät koulutukseen, voi koulutus vaikuttaa hakuvaiheen pisteytykseen. EsimerkiksiJyväskylän yliopistossa voivat täydet tutkinnosta saatavat pisteet saada vain psykologit sekä psykiatriaan erikoistuneet ja erikoistuvat lääkärit. Tutkinnon osuus haun kokonaispisteistä on kuitenkin melko pieni.
Psykoterapeuttikoulutukset ja niiden sijainnit
Missä psykoterapeutiksi voi opiskella?
Psykoterapeuttikoulutusta voivat järjestää yliopistot, joilla on psykologian tai lääkietieteellisen alan koulutusvastuu. Psykoterapeuttikoulutusta järjestävät Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto ja Åbo Akademi.
Yliopistot järjestävät koulutuksia yleensä omia tiloissaan, mutta myös muut paikat ja kaupungit ovat mahdollisia. Esimerkiksi Jyväskylän yliopisto on järjestänyt koulutuksia myös Helsingissä.
Vuosina 2012-2022 psykoterapeutteja koulutettiin eniten Jyväskylän (354 koulutettua), Helsingin (294) ja Tampereen (280) yliopistoissa. Vähemmän psykoterapeutteja koulutettiin puolestaan Oulussa (222), Turussa (107) ja Itä-Suomen yliopistossa (78). Ruotsinkielinen psykoterapeuttikoulutus alkoi Åbo Akademissa vasta vuonna 2022.
Kuinka usein psykoterapeuttikoulutuksia järjestetään?
Erinäisiä psykoterapeuttikoulutuksia järjestetään joka vuosi. Koulutukset voivat alkaa kevät- tai syyslukukaudella. Yksittäisiä tietyn yliopiston koulutusohjelmia järjestetään kuitenkin usein vain yksi kerrallaan. Käytännössä tämä voi tarkoittaa sitä, että tiettyyn ohjelmaan haetaan opiskelijoita neljän vuoden välein.
Mitä psykoterapeuttikoulutuksia Suomessa voi opiskella?
Suomalaisten yliopistojen psykoterapiakoulutuksissa on voinut erikoistua ainakin seuraaviin suuntauksiin ja teemoihin:
Gestalt-psykoterapia
Integratiivinen psykoterapia
Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Kognitiivinen psykoterapia
Kognitiivisanalyyttinen psykoterapia
Kognitiivisintegratiivinen psykoterapia
Pastoraalipsykologinen psykoterapia
Perhe- ja paripsykoterapia
Psykoanalyyttinen psykoterapia
Psykoanalyyttinen ryhmäpsykoterapia
Psykodynaaminen psykoterapia
Ratkaisukeskeinen psykoterapia
Traumakeskeinen psykoterapia
Varhaisen vuorovaikutuksen terapeuttikoulutus
Koulutukset eroavat suuntausten lisäksi myös asiakasryhmiltään. Asiakasryhmiä voivat olla lapset, nuoret ja aikuiset. Lisäksi valmistuneille psykoterapeuteille järjestetään kouluttajapsykoterapeuttikoulutuksia eri suuntauksissa.
Aiemmin psykoterapeutteja koulutettiin kolmelle eri tasolle – erityistaso, ylempi erityistaso ja vaativan erityistaso – mutta vuodesta 2012 alkaen ainoat koulutustasot ovat psykoterapeutti ja kouluttajapsykoterapeutti.
Missä yliopistossa voi käydä minkäkin koulutuksen?
Useimpia psykoterapiasuuntauksia voi opiskellessa useammassa yliopistossa. Kognitiiviseksi psykoterapeutiksi on voinut opiskella kaikissa koulutuksia järjestävissä yliopistoissa. Myös esimerkiksi psykodynaamiseksi ja integratiiviseksi psykoterapeutiksi on voinut opiskella lähes kaikissa yliopistoissa.
Eri yliopistoilla voi olla tarjolla joitakin yksittäisiä koulutuksia, joita muilla kouluttajilla ei ole. Esimerkiksi psykoanalyysiin ja teologiaan kytkeytyvänpastoraalipsykologisen psykoterapeuttikoulutuksen on voinut opiskella vain Itä-Suomen yliopistossa.
Yliopistojen tarjoamat koulutusohjelmat voivat vaihdella, joten viimeisimmät tiedot kannattaa tarkastaa yliopistojen omilta sivuilta. Esimerkiksi traumapsykoterapeuttikoulutusta järjestettiin aiemmin vain Oulun yliopistossa, mutta vuonna 2025 koulutus alkaa myös Tampereella.
Koulutuksia järjestetään ympäri Suomen.
Oman psykoterapiasuuntauksen valinta
Psykoterapiasuuntaukset voivat erota toisistaan muun muassa menetelmien, teoriapohjan ja terapian keston osalta. Käytännössä psykoterapiasuuntauksien rajat ovat usein häilyviä, jaMielenterveystalon suuntausoppaassa todetaankin, että ”monet psykoterapeutit myös yhdistelevät eri suuntauksia omassa työssään”.
Eri psykoterapiasuuntausten eroista ja vaikuttavuudesta on käyty paljon keskustelua. Viime vuosina suosiotaan on nostanut esimerkiksipsykoterapian kontekstuaalinen malli, jossa korostetaan eri suuntausten yhteisien tekijöiden osuutta psykoterapian vaikuttavuudessa. Eri suuntauksia yhdistävää integratiivista psykoterapiaa voi opiskella myös omana koulutuksenaan.
Joka tapauksessa psykoterapeuttikoulutukseen pyrkivän kannattaa valita suuntaus, joka tuntuu itselle mielekkäältä ja luontevalta.
Psykoterapeuttikoulutus – hinta ja kulut
Mitä psykoterapeuttikoulutus maksaa?
Mielenterveyspooli on arvioinut sivuillaan, että psykoterapeuttikoulutuksen hinta on noin 20 000–60 000 euroa. Psykoterapiakoulutuksen hinta koostuu useista eri osista.
Itse opinnot maksavat yleensä noin 10 000–20 000 euroa. Lisäksi kuluja tulee opiskelijan omasta koulutuspsykoterapiasta, työnohjauksesta ja materiaaleista. Myös omien koulutusasiakkaiden pitämiseen voi liittyä kuluja. Näissä kuluissa voi olla paljon vaihtelua.
Tuleeko psykoterapeuttiopinnot maksaa itse?
Sosiaali- ja terveysministeriön vuoden 2019 selvityksessä ministeriö arvioi, että työnantajat osallistujat vain joka kolmannen opiskelijan koulutuskustannuksiin. Osallistuessaan työnantajat maksavat vain osan koulutuksen kuluista, ja yleensä esimerkiksi oma psykoterapia jää opiskelijan itse maksettavaksi.
Miksi psykoterapeuttikoulutus on niin kallista?
Psykoterapeuttikoulutuksen hinta on noussut erityisesti sen jälkeen, kun ne siirtyivät yliopistojen vastuulle vuonna 2012. Hintojen nousuun on useita syitä.
Koska maksullinen täydennyskoulutus katsotaan yliopiston liiketoiminnaksi, yliopistot eivät voi käyttää valtion rahoitusta niiden järjestämiseen. Siksi koulutuksen kulut jäävät lähes kokonaan koulutettavien ja heidän työnantajiensa harteille.
Yliopiston rahoituksen kannalta kyseessä on täydennyskoulutus, mutta verottajan näkökulma on toinen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisujen mukaisesti koulutuskuluja ei voi vähentää verotuksessa, koska kyseessä on uuteen pätevyyteen johtava koulutus. Myös tämä nostaa koulutuksen kuluja merkittävästi.
Muuttuuko psykoterapiakoulutus maksuttomaksi?
Psykoterapeuttiopintojen maksuttomuutta on pohdittu pitkään. Vuoden 2023 hallitusohjelmassa linjattiin, että psykoterapeuttikoulutus muuttuisi kaksiportaiseksi. Jatkossa psykologian perustutkintoon sisältyisi perustason psykoterapeuttikoulutus, joka mahdollistaisi esimerkiksi lyhytterapioiden toteuttamisen. Ensimmäisen portaan koulutus olisi kävijöilleen ilmainen.
Kirjoitushetkellä (kesä 2024) uudistusta valmistellaan sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa, eikä sen yksityiskohdista ole vielä tietoa. Jo ennen hallitusohjelman linjausta koulutuksen muuttamista maksuttomaksi ajettiin muun muassa kannanotoin ja kansalaisaloitteella, joka eteni eduskunnan käsiteltäväksi.
Psykoterapeuttiopinnot – hakijan opas
Tähän oppaaseen on koottu tietoa psykoterapeuttikoulutuksesta. Teksti on tarkoitettu erityisesti niille, jotka pohtivat hakemista psykoterapeuttiopintoihin. Koska psykoterapeuttiopintojen tilanne elää, kannattaa ajankohtaiset tiedot tarkistaa myös muista lähteistä.
Opas on osa Punos Psykologien oppaiden sarjaa, joka on suunnattu ammatinharjoittajille ja muille psykologeille. Pyrimme oppaissa tarjoamaan kootusti psykologeja koskevaa ammatillista tietoa. Aiemmissa oppaissamme olemme käsitelleet mm. jatkokoulutuksia, psykologiyrittäjyyttä ja neuropsykiatristen häiriöiden tukea:
Kirjoittaja Arimo Kerkelä on Punoksen aluevastaava ja psykologi. Punos on koko Suomen kattava psykologien verkosto, joka etsii ja tarjoaa töitä psykologiyrittäjille.
Erikoispsykologikoulutus ja muut opinnot – miten psykologi voi kehittää osaamistaan?
Erikoispsykologikoulutus, erilliset kurssit, uudet tutkinnot… Tässä artikkelissa Punoksen psykologi Arimo Kerkelä käy läpi tapoja, joilla psykologi voi kehittää osaamistaan valmistumisen jälkeen.
Uuden oppiminen ei ole psykologeille pelkkä harrastus, vaan myös velvollisuus. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä sekä psykologien ammattieettiset periaatteet edellyttävät, että psykologien tulee jatkuvasti ylläpitää ja kehittää ammattiosaamistaan. Terveydenhuollon täydennyskoulutussuosituksen mukaan psykologien tulisi käyttää koulutuksiin 10 arkipäivää vuodessa.
Vaan missä psykologi voi kouluttautua työelämän ohessa? Tässä psykologien jatkokoulutusoppaassa käydään läpi psykologien erikoistumista sekä muita oppimisen väilyä.
Erikoispsykologikoulutukset ja psykoterapeuttikoulutus
Ennen vuotta 2016 erikoispsykologikoulutukset olivat yhteydessä psykologian lisensiaatin tutkintoon. Lakiuudistuksen myötä koulutus lyheni ja muuttui maksulliseksi. Vuonna 2024 kolmen vuoden ja 70 opintopisteen koulutus on maksanut 8400 euroa. Koulutukseen pääsyyn vaaditaan vähintään kahden vuoden työkokemus psykologina.
Erikoispsykologikoulutuksia ovat psykoterapeuttikoulutus sekä seuraavat erikoistumisalat
Kliininen mielenterveyspsykologia (alkanut 2019)
Lasten ja nuorten erikoispsykologi (ennen kehitys- ja kasvatuspsykologia)
Psykologin erikoistuminen mahdollistaa muun muassa erilaisia työtehtäviä. Esimerkiksi työ- ja organisaatiopsykologian sekä terveyspsykologian erikoispsykologikoulutukseen sisältyy työterveyshuoltoon pätevöittävä koulutus (15 op), joka vaaditaan, jos psykologi työskentelee työterveydessä yli kaksi vuotta.
Erikoispsykologikoulutuksia järjestetään kaikissa psykologian maistereita kouluttavissa yliopistoissa Oulun yliopistoa lukuun ottamatta. Koulutuksia järjestetään kolmen vuoden välein. Kirjoitushetkellä seuraavat erikoispsykologikoulutukset ovat alkamassa keväällä 2025.
Psykologian tohtoriohjelma
Psykologian maisteri voi myös palata yliopistolle jatko-opiskelijana. Psykologian tohtoriohjelma on neljän vuoden maksuton kokonaisuus, johon sisältyy väitöskirja ja 40 opintopistettä. Psykologian maisteri valmistuu jatko-opinnoissa psykologian tohtoriksi.
Psykologian tohtoriohjelman voi opiskella kaikissa psykologeja kouluttavissa yliopistoissa. Opinnot alkavat yleensä syksyisin, mutta joissakin yliopistossa myös keväällä aloittaminen on mahdollista.
Täydennyskoulutukset ja uudet ammattinimikkeet
Psykologit voivat opiskella myös erikoispsykologikoulutusta ja tohtoritutkintoa pienempiä kokonaisuuksia. Nämä kokonaisuudet pätevöittävät usein rajattuihin nimikkeisiin ja menetelmiin. Maksullisia lisäopintoja tarjoavat sekä yksityiset yritykset että yliopistot.
Yleisiä lisä- ja täydennyskoulutuksia ovat esimerkiksi työnohjaajan, seksuaaliterapeutin ja lyhytterapeutin koulutukset. Esimerkiksi vuonna 2021 noin 15 prosenttia psykologiyrittäjistä tarjosi työnohjausta. 60 opintopisteen työnohjaajakoulutus kestää yleensä kaksi vuotta ja maksaa noin 6000–8000 euroa.
Halutessaan psykologi voi myös opiskella toisen korkeakoulututkinnon. Yleinen yhdistelmä on esimerkiksi kauppatieteiden ja psykologian tutkinnot.
Muut kurssit ja koulutukset
Pienempiä opintosuorituksia voi kerätä myös yksittäisillä kursseilla, joita tarjoavat yritykset ja avoimet yliopistot. Ja jos opintopisteet eivät ole välttämättömiä, on psykologeilla myös monia muita tapoja kehittää osaamistaan.
Hyviä oppimistilaisuuksia ovat esimerkiksi Psykologiliiton ja monien muiden tahojen järjestämät webinaarit, jotka ovat usein ilmaisia. Pidempiä irtaantumisia työarjesta tarjoavat erinäiset konferenssit ja muut tapahtumat, kuten Psykologipäivät tai eri sektorien omat tilaisuudet, kuten Terveyspsykologian päivät.
Suosituksia oman alan ammattikirjallisuudesta voi poimia esimerkiksi Punoksen Instagramista.
Erikoispsykologikoulutus ja muut lisäopinnot: yleisyys ja hyödyt
Psykologiliiton vuoden 2021 tarvekartoitusraportti sekä vuoden 2023 yrittäjäkysely antavat käsitystä psykologien erikoistumisen sekä muiden koulutusten yleisyydestä.
Vuonna 2021 hieman alle kolmannes Psykologiliiton jäsenistä oli jatkokouluttautunut psykoterapeutiksi. Erikoispsykologi- ja tohtorikoulutukset ovat olleet erittäin suosittuja, ja vuonna 2020 16 prosenttia psykologian alan opiskelijoista oli tohtorikoulutettavia. Yliopistoaloista vain lääketieteessä oli suurempi osuus tohtorikoulutettavia.
Vuoden 2023 yrittäjäkyselyn vastaajista neljä viidesosaa oli suorittanut lisäkoulutuksia maisterintutkinnon jälkeen. Viidenneksellä psykologiyrittäjistä oli erikoispsykologin pätevyys, ja vajaalta kymmenesosalta löytyi tohtorintutkinto.
Jatkokouluttautuminen on psykologin lakisääteinen velvollisuus, joka hyödyttää myös psykologia itseään. Täydennyskoulutus mahdollistaa uusia työtehtäviä ja voi myös näkyä psykologin palkassa. Parhaimmillaan lisäopinnot tarjoavat uusia oivalluksia sekä mahdollisuuksia irtaantua työarjesta yhdessä kollegoiden kanssa.
Kirjoittaja Arimo Kerkelä on Punoksen aluevastaava ja psykologi. Punos on koko Suomen kattava psykologien verkosto, joka välittää psykologiyrittäjiä muun muassa opiskeluhuoltoon ja perheneuvoloihin.
Nepsykirjon häiriöiden tuki ja kuntoutus (ADHD ja muut diagnoosit)
Millaista tukea voit hakea, kun sinulla tai läheiselläsi on todettu ADHD, autismikirjon häiriö tai Touretten oireyhtymä? Millaista tukea voit ohjata asiakastasi hakemaan? Tässä oppaassa on esitelty erilaisia kuntoutus- ja tukimuotoja, joihin nepsykirjolle sijoittuva henkilö voi olla oikeutettu.
Mitä nepsy tarkoittaa? Nepsy on lyhenne sanasta neuropsykiatrinen. Sanalla viitataan aivotoiminnan rakenteellisiin ja toiminnallisiin poikkeamiin, jotka ovat synnynnäisiä. Nepsykirjon diagnooseista yleisimpiä ovat ADHD, autismikirjon häiriö ja Touretten oireyhtymä.
Suurimman osan tarjolla olevasta nepsytuesta ja -kuntoutuksesta järjestää Suomessa Kansaneläkelaitos. Kelan lisäksi tukea järjestävät jotkin liitot ja yhdistykset, ja lisäksi tukea voi ainakin joillakin hyvinvointialueilla saada erikoissairaanhoidon kautta. Keskeisiä järjestöjä Suomessa ovat Autismiliitto ja ADHD-liitto, jolla on 17 jäsenyhdistystä. Suomessa toimii myös Suomen Tourette- ja OCD-yhdistys.
Kelalta haettavat tuet nepsykirjon häiriöihin
Kelan kuntoutustuet edellyttävät usein lääkärin diagnoosia ja arviota kuntoutuksen tarpeesta. Poikkeuksena on esim. Nuotti-valmennus, johon voi hakeutua ilman diagnosoitua sairautta tai häiriötä. Kaikki Kelan kuntoutuspalvelut löytyvät täältä. Tiiviimmin kuntoutuksista löytyy tietoa Kelan kuntoutus-pikaoppaasta.
LAKU-perhekuntoutus 5–15-vuotiaille lapsille ja nuorille perheineen, kun lapsella on todettu ADHD, ADD, autismikirjon häiriö tai Touretten oireyhtymä/ pitkäaikaiset tic-oireet.
Oma Väylä -kuntoutus 16–29-vuotiaille nuorille, jotka tarvitsevat neuropsykiatrisen häiriön vuoksi tukea opinnoissa tai työelämässä. Kuntoutukseen haku edellyttää jompaakumpaa seuraavista: autismikirjon häiriö ilman kognitiivisen kehityksen häiriötä (Aspergerin oireyhtymä) tai aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD tai ADD).
Nuotti-valmennus 16–29-vuotiaille, joiden toimintakyky on olennaisesti heikentynyt. Tätä valmennusta ei ole suunnattu vain nepsykirjon henkilöille, mutta hekin saattavat olla valmennuksen kohderyhmää, jos kriteerit täyttyvät.
Nuoren kuntoutusraha on tarkoitettu 16–19-vuotiaille, joiden työ- tai opiskelukyky tai mahdollisuus valita ammatti tai työ on heikentynyt sairauden tai vamman vuoksi. Tämäkään tukimuoto ei ole kohdennettu erityisesti nepsykirjon henkilöille, mutta nepsykirjolla oleva saattaa olla kuntoutusrahaan oikeutettu, jos täyttää seuraavat kriteerit: 1) tarvitset erityisiä tukitoimia, jotta voit opiskella tai osallistua muuhun työllistymistä edistävään kuntoutukseen (esim. työkokeilu tai -harjoittelu) ja 2) sinulle on laadittu hyvinvointialueellasi henkilökohtainen opiskelu- ja kuntoutumissuunnitelma (KHOPS) opiskelun tai muun kuntoutuksen ajalle.
Autismiliiton sivuilta löytyy hyvä ohje Kelan kuntoutuksien hakemiseen henkilöille, joilla on todettu autismikirjon häiriö.
Kela järjestää monenlaisia sopeutumisvalmennuskursseja, joihin kuuluvat ADHD-kurssit ja Autismikirjon häiriö -kurssit perheille ja yksilöille. Kursseja voi hakea tällä hakukoneella.
Lapsella voi olla oikeus vaativaan lääkinnälliseen kuntoutukseen, jos sairaus tai vamma aiheuttaa huomattavia vaikeuksia arjen toimissa (esim. hankaloittaa osallistumista päiväkodissa tai koulussa). Vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena voidaan myöntää esimerkiksi eri terapioita. Lue lisää vaativasta lääkinnällisestä kuntoutuksesta (Kela).
Kuntoutuspsykoterapian vaikuttavuudesta ADHD-aikuisten ja -nuorten hyvinvointiin ja toimintakykyyn on hyvää tutkimusnäyttöä. Erityisesti näyttöä on kognitiivisesta psykoterapiasta ja kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta. Lue lisää esimerkiksi tästä artikkelista.
Neuropsykiatrinen valmennus vai neuropsykologinen kuntoutus?
Neuropsykiatrinen valmennus on kuntoutusta ja ohjausta, jonka tavoitteena on vahvistaa asiakkaan toimintakykyä. Neuropsykiatrista valmennusta voi antaa henkilö, joka on sosiaali-, terveys-, opetus- tai kasvatusalan ammattilainen ja joka on kouluttautunut neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Maksusitoumuksia neuropsykiatriseen valmennukseen tekevät esim. sosiaali- ja terveystoimi ja erikoissairaanhoito. Myös itse maksavana voi hakeutua valmennukseen, eikä diagnoosia tarvita. Aivoliiton sivuilta löytyy lisää tietoa neuropsykiatrisesta valmennuksesta.
Neuropsykologinen kuntoutus on lääkinnällistä toimintakyvyn kuntoutusta. Neuropsykologisen kuntoutuksen tavoite on lievittää neuropsykologisia oireita ja vähentää toimintakyvyn muutosten tai rajoitusten aiheuttamaa haittaa. Neuropsykologista kuntoutusta voi antaa psykologi, jolla on soveltuva täydennyskoulutus. Saatat saada kuntoutuksen kustannuksiin tukea esimerkiksi Kelalta, terveydenhuollosta tai vakuutusyhtiöstä. Neuropsykologiseen kuntoutukseen voi hakeutua myös itse maksavana asiakkaana.
Psykologi yrittäjänä – kuinka psykologi voi perustaa toiminimen ja pyörittää yritystä? Tässä oppaassa Punoksen psykologi ja ammatinharjoittaja Arimo Kerkelä kertoo psykologiyrittäjän keskeisistä tehtävistä ja velvoitteista.
Yhä useampi psykologi on yrittäjä. Jo noin 20 prosenttia psykologeista on päätoimisia yrittäjiä, ja suunnilleen yhtä monta psykologia työskentelee sivutoimisena ammatinharjoittajana palkkatyön ohessa. Psykologiyrittäjien määrä myös kasvaa nopeasti.
Psykologiyrittäjiä on yhä enemmän, mutta psykologiyrittäjille suunnattua tietoa on vain vähän. Missä psykologi voi työskennellä yrittäjänä? Miten toiminimi perustetaan? Voiko kirjanpidon tehdä itse?
Tämä psykologiyrittäjän opas tarjoaa kootusti tietoa siitä, millainen ammatinharjoittaja psykologi voi olla. Tietopaketti on tarkoitettu erityisesti niille psykologeille ja psykologian opiskelijoille, jotka pohtivat tai suunnittelevat oman yrityksensä perustamista. Opas painottuu toiminimiyrittäjyyteen, koska tämä on ylivoimaisesti yleisin psykologiyrittämisen muoto.
Oppaassa pyrin kertomaan psykologiyrittäjän työstä mahdollisimman selkeästi ja käytännönläheisesti. Yrittäjäopas on jaettu kolmeen osaan, jotka kattavat koko prosessin psykologiyrittäjäksi ryhtymisestä toiminimen ylläpitoon:
Oppaassa mainitut tiedot ja summat on tarkistettu tammikuussa 2024, minkä lisäksi hinnastoja on päivitetty elokuussa 2024. Oppaassa siinä on huomioitu juuri ennen sen julkaisua uudistunut laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta. Tekstissä voi kuitenkin olla virheitä. Varmista tarvitsemasi tiedot aina myös ajankohtaisesta viranomaislähteestä.
Mistä puhumme, kun puhumme psykologiyrittäjistä? Tässä osiossa käyn läpi yrittäjänä toimivien psykologien kokonaistilannetta ja työmahdollisuuksia. Kerron myös, mitkä yhtiömuodot sopivat psykologiyrittäjille.
Yrittämisen keskeiset käsitteet
Yrittäjyydestä lukiessa voi löytää itsensä melkoisesta termiviidakosta. Avataan siis ensiksi keskeisiä käsitteitä.
Ammatinharjoittajalla tarkoitetaan henkilöä, joka työllistää itsensä. Ammatinharjoittaja on siis yrittäjä, joka harjoittaa yritystoimintaa omissa nimissään. Ammatinharjoittaja ei ole työsuhteessa eikä saa palkkaa. Virallisissa lähteissä ammatinharjoittajista käytetään nimitystä yksityinen elinkeinonharjoittaja. Ammatinharjoittajia kutsutaan epämuodollisesti
myös toiminimiyrittäjiksi.
Tammikuussa 2024 uudistunut laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta puhuu yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajista. Näitä palveluntuottajia ovat niin yksityiset ammatinharjoittajat kuin myös suuremmat yritykset ja julkiset toimijat.
Tässä oppaassa puhun ammatinharjoittajista sekä toiminimellä työskentelystä. Monet ohjeista koskevat myös niitä yrittäjiä, jotka työskentelevät psykologina oman osakeyhtiönsä kautta.
Psykologi ammatinharjoittajana vai ansiotyössä?
Moni psykologi pohtii, toimisiko ammatinharjoittajana vai olisiko ennemmin työsuhteessa. Pelkän palkan lisäksi työsuhde tarjoaa monia muita etuja, kuten työterveyspalvelut, lomarahoja sekä mahdollista tukea koulutuksiin. Lisäksi muun muassa työttömyysturvan saaminen on yrittäjänä vaikeampaa, sillä se edellyttää yritystoiminnan lopettamista tai keskeyttämistä yli neljäksi kuukaudeksi.
Hieman kärjistäen yrittäjyys mahdollistaa joustavamman työskentelyn omien mieltymysten mukaan. Vapauden vastapainona yrittäjän on kuitenkin itse huolehdittava monista velvollisuuksista, joista muuten vastaisi oma työnantaja.
Yrittämisen tapoja on kuitenkin lukematon määrä, ja ääripäiden välissä on paljon vaihtoehtoja. Esimerkiksi säännöllinen työskentely ostopalvelupsykologina voi muistuttaa hyvinkin paljon palkkatyötä.
Missä psykologit työskentelevät yrittäjinä?
Psykologiliitto kartoittaa psykologiyrittäjien työtilannetta kahden vuoden välein. Liiton kysely on suunnattu vain sen jäsenille, mutta se antaa hyvin käsitystä psykologiyrittäjien töistä.
Vuoden 2023 kyselyssä suurin osa psykologiyrittäjistä – lähes 90 % – työskenteli aikuisten parissa. Lasten ja nuorten kanssa toimi reilu kolmannes. Pieni osa ammatinharjoittajista työskenteli työyhteisöjen ja organisaatioiden tai perheiden ja pariskuntien kanssa.
Lähes kaikki psykologiyrittäjät työskentelevät terveyspalveluiden parissa. Muita yleisiä toimialoja ovat työ- ja organisaatiopsykologia, opiskeluhuolto sekä erilaiset koulutukset ja valmennukset. Yleisimpiä ammatinharjoittajien tuottamia palveluita ovat psykologinen hoito,
psykoterapia, tutkimukset ja työnohjaus.
Psykologiyrittäjien palvelukattaus on laajentunut viime vuosina. Nykyisin psykologiyrittäjät myös tuottavat sisältöjä, valmentavat ja tarjoavat erilaisia hyvinvointipalveluita.
Yhtiömuodot ja toimintamallit
Noin 90 prosenttia psykologiyrittäjistä on toiminimiyrittäjiä, lopuilla on osakeyhtiö tai molemmat. Hyvin harvoilla psykologeilla on muita työntekijöitä yrityksessään.
Puolet psykologiyrittäjistä toimii täysin itsenäisesti. Viime vuosina on yleistynyt myös toimintamalli, jossa ammatinharjoittaja tarjoaa palveluitaan toisen yrityksen kautta. Esimerkiksi Punos Psykologit osallistuu kilpailutuksiin ja välittää ammatinharjoittajia eri hyvinvointialueille sekä tarjoaa tukea yhteistyöpsykologeilleen.
Sopivan yritysmuodon valinta
Toiminimiyrittäjyys on yksinkertaisin yrittämisen muoto, joka sopii useimmille psykologeille. Siksi keskityn tässä oppaassa erityisesti toiminimen perustamiseen ja ylläpitoon.
Osakeyhtiö edellyttää enemmän paperityötä, mutta voi tulla edullisemmaksi etenkin suurilla tuloilla. Karkean nyrkkisäännön mukaan osakeyhtiöstä on hyötyä toiminimeen verrattuna, kun yrityksen vuositulot ylittävät noin 100 000 euroa. Toiminimi on mahdollistaa muuttaa myöhemmin osakeyhtiöksi.
Jotkin toimijat tarjoavat myös ns. kevytyrittämisen palveluita, jotka mahdollistavat yrittäjämäisen työskentelyn ilman omaa yritystä. Kevytyrittäjyys ei yleensä sovellu psykologityöhön, johon vaaditaan aluehallintaviraston (AVI) myöntämä lupa. Lupaa sekä pakollista potilasvakuutusta varten yrittäjä tarvitsee oman yritys- ja yhteisötunnuksen eli Y-tunnuksen, jota useimmat kevytyrittäjäpalvelut eivät tarjoa.
Toiminimen perustaminen
Toiminimi perustetaan täyttämällä perustamisilmoitus kaupparekisteriin. Tämän jälkeen yrittäjän tulee ilmoittautua itseä koskeviin Verohallinnon ylläpitämiin rekistereihin. Lisäksi psykologeille on omia erityisvaatimuksia, jotka eivät koske kaikkia yrittäjiä. Kerron myös YEL-vakuutuksen hankinnasta ja toiminimen perustamisen kuluista.
Perustamisilmoituksen jälkeen saat yrityksellesi oman Y-tunnuksen.
Toiminimen perustamisilmoituksessa täytät yrityksesi perustiedot, kuten nimen ja yhteystiedot. Lisäksi sinun tulee ilmoittaa yrityksesi toimiala kaupparekisteriin ja Verohallinnolle. Kaupparekisteriin tuleva kuvaus on vapaamuotoisempi kuin Verohallinnon pyytämä tieto.
Kaupparekisteriin tulevaa toimialakuvausta kysytään avoimella tekstikentällä. Kuvattu toimiala voi olla verrattain laaja, mutta sen tulee myös kertoa pääasiallisesta toimialastasi. Psykologin toiminimen toimialakuvaus voi olla esimerkiksi ”Psykologipalvelut ja kaikki muu laillinen liiketoiminta”. Verohallinto puolestaan edellyttää tarkkaa toimialakoodia valmiista vaihtoehdoista. Psykologeilla tämä on yleensä koodi 86909 eli ”Muu terveyspalvelu”.
Toiminimen perustamisilmoituksen tekeminen sähköisesti maksaa 70 euroa. Perustamisilmoituksen yhteydessä voit myös liittyä Verohallinnon ylläpitämiin rekistereihin, kuten ennakonperintärekisteriin.
Verohallinnon rekistereihin ilmoittautuminen
Yrittäjän on mahdollista liittyä kolmeen Verohallinnon rekisteriin: ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin eli ALV-rekisteriin ja työnantajarekisteriin. Näistä vain ennakkoperintärekisteri koskee useimpia ammatinharjoittajapsykologeja.
Ennakkoperintärekisteriin ei ole virallisesti pakollista, mutta käytännössä välttämätöntä. Ennakkoperintärekisteriin kuuluminen tarkoittaa, että voit maksaa ennakonpidätyksen verottajalle itse. Muuten asiakkaidesi tulisi huolehtia ennakonpidätyksestäsi, mikä tarkoittaisi näille tarpeetonta ylimääräistä työtä.
Terveyden- ja sairaanhoidon palvelujen myynti – esimerkiksi koulupsykologipalvelu – on arvonlisävapaata. Niistä ei siis tarvitse maksaa verottajalle arvonlisäveroa. Jos myyt toiminimellä pelkästään terveyden- ja sairaanhoidon palveluita, sinun ei tarvitse liittyä ALV-rekisteriin. Työnantajarekisteriin tulee puolestaan ilmoittautua vain, jos toimii säännöllisenä työnantajana useammalle työntekijälle.
Verohallinnon rekistereihin voi ilmoittautua kolmella tavalla. Nopeimmin ilmoittautumisen voi tehdä jo perustamisilmoituksen täyttämisen yhteydessä. Kun yrityksellä on Y-tunnus, voi rekistereihin ilmoittautua myös YTJ-palvelussa tehtävällä muutosilmoituksella tai OmaVeron hakemuksella. Rekistereihin ilmoittautuminen on ilmaista.
lmoittautuminen Soteri-rekisteriin
Päivitys 9/2024: Olemme julkaisseet nyt myös erillisen Soteri-oppaan, joka löytyy täältä.
Ammatinharjoittajaksi ryhtyvän psykologin tulee huolehtia myös joistakin toimialakohtaisista ilmoituksista. Näistä keskeisin on ilmoitus palveluntuottamisen käynnistämisestä Soteri-rekisterissä.
Toiminimen perustamisen tuli muutoksia tammikuussa 2024, kun uusi sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalaki astui voimaan. Aiempi Valveri-rekisteri poistui käytöstä, ja sen tilalle tuli laajempi Soteri-rekisteri. Samalla ammatinharjoittajien ja muiden palveluntuottajien käytäntöjä yhtenäistettiin ja ilmoitusten hintoihin tuli muutoksia.
Palveluntuottajien lisäksi Soteri on myös palveluyksikköjen rekisteri. Palveluyksiköt ovat kokonaisuuksia, joissa sosiaali- ja terveyspalveluja tuotetaan. Oman palveluyksikön rekisteröinti maksaa toiminimellä 260 euroa ja muilla yhtiömuodoilla 370 euroa. Lisäksi uuden palveluyksikön rekisteröinti maksaa 1.7.2024 alkaen vähintään 650 euroa (katso muuttunut hinnasto täällä).
Mikäli ammatinharjoittaja rekisteröityy palveluntuottajaksi ilman vakituista palveluyksikköä tai työskentelee useamman aluehallintoviraston alueella, maksaa palveluntuotannon rekisteröinti 360 euroa. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi psykologilla, joka työskentelee keikkaluontoisesti ympäri Suomea. Muille ammatinharjoittajille rekisteröinti maksaa 260 euroa. Yhden hengen osakeyhtiössä vastaavat maksut ovat 750 ja 530 euroa.
Uusi valvontalaki vaikuttaa toiminnan käynnistämiseen myös siten, ettei työntekoa voi aloittaa ennen rekisteröintiprosessin päättymistä. Rekisteröintiprosessin tulisi kestää korkeintaan 2–3 viikkoa.
Muita aloittavan psykologiyrittäjän erityisvelvollisuuksia
Soteri-ilmoitusten lisäksi Psykologiliiton jäsenten tulee ilmoittaa ammattiliitolle yrityksestään. Työsuhteessa olevien tulee lisäksi ilmoittaa työnantajalleen sivutoimen perustamisesta.
Terveydenhuollon toimintaa harjoittava psykologiyrittäjä tarvitsee myös potilasvakuutuksen. Psykologiliitto tarjoaa potilasvakuutuksen sekä vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen jäsenilleen ilmaiseksi. Liiton tarjoamat vakuutukset ovat voimassa, kun psykologi on ilmoittanut yrityksensä tiedot Psykologiliiton jäsenpalvelussa. Itse hankittuna potilasvakuutus maksaa noin 100–120 euroa vuodessa, vastuu- ja oikeusturvavakuutus hieman enemmän.
Liiton jäsenten tulee myös ilmoittautua liitolle pää- tai sivutoimiseksi yrittäjäksi. Tämäkin onnistuu jäsenpalvelussa. Yrittäjyys on päätoimista silloin, kun sen vaatima työmäärä estää kokoaikaisen palkkatyön vastaanottamisen. Päätoiminen yrittäjän liittomaksu on ammatinharjoittamisen tuloista riippuen 250, 350 tai 450 euroa vuodessa.
Jos teet palkkatyötä, ilmoita yritystoiminnan aloittamisesta työnantajallesi. Työsopimuslaki voi rajata oman yrityksen kautta työskentelyä palkkatyön ohessa, jos kyseessä on esimerkiksi yksityisen työnantajan kanssa kilpailevaa toimintaa. Tällöin tarvitset sivutoimeen työnantajan luvan.
YEL-vakuutuksen hankinta
Jos yrityksen vuositulot ylittävät 9 010,28 euroa ja yritystoiminta jatkuu yhtäjaksoisesti neljä kuukautta, tulee työikäisen yrittäjän hankkia YEL-vakuutus eli yrittäjän eläkevakuutus. YEL-vakuutus kerryttää eläkettä ja vaikuttaa myös sosiaaliturvan suuruuteen, kuten sairauspäivärahoihin. YEL-vakuutus siis vastaa monia sellaisia maksuja, jotka työsuhteessa kuuluvat työnantajalle tai vähennettäisiin suoraan palkasta.
YEL-vakuutuksen voi hankkia mistä tahansa työeläkeyhtiöstä. Näitä yhtiöitä on Suomessa neljä: Elo, Ilmarinen, Varma ja Veritas. Lisäksi Suomessa on muutamia alakohtaisia eläkekassoja, jotka tarjoavat YEL-vakuutuksia. Nämä eivät kuitenkaan koske psykologeja.
YEL-vakuutuksen aloittaminen on yleensä ilmaista. Tämän jälkeen YEL-maksujen suuruus perustuu pääasiassa ilmoitettuun työtuloon. YEL-vakuutusta käsitellään vielä tarkemmin seuraavassa osiossa.
Paljonko toiminimen perustaminen maksaa?
Toiminimen perustamisilmoituksen tekeminen kaupparekisteriin maksaa 70 euroa, Soteriin tehtävä ilmoitus toiminnan käynnistämisestä puolestaan 260 tai 360 euroa. Toiminimen perustamiseen ei kuulu muita kaikille välttämättömiä kertamaksuja, joten psykologin toiminimen perustaminen maksaa yleensä 330 tai 430 euroa. Lisäksi mahdollinen uuden palveluyksikön rekisteröinti maksaa toiminimellä vähintään 650 euroa korvauksen noustua heinäkuussa 2024.
Tämän summan päälle voi tulla myös muita kuluja, eikä siihen ole laskettu säännöllisiä ammatinharjoittajan maksuja, kuten YEL-vakuutusta.
Yrityksen ylläpitäminen
Miten ammatinharjoittajan kirjanpito tehdään? Mitä vaikutusta YEL-vakuutuksella on? Entä mitä velvollisuuksia psykologiyrittäjällä on? Tapoja toimia yrittäjänä on yhtä monta kuin yrittäjiäkin, joten valmiiden vastausten antaminen on mahdotonta. Tällä osiolla pyrin kuitenkin helpottamaan omien valintojen tekemistä.
Ammatinharjoittajan kirjanpito
Kaikkien yritysten yritystoiminnasta on pidettävä kirjanpitoa. Kirjanpidolla seurataan rahan liikkumista yrityksen toiminnassa. Kirjanpitoon tulee merkitä esimerkiksi kaikki saadut palkkiot sekä yritykselle ostetut tarvikkeet. Yrityksen verotus perustuu kirjanpitoon.
Yrityksen kirjanpitoa on kahta eri tyyppiä: yhdenkertaista ja kahdenkertaista. Näistä helpompaan yhdenkertaiseen kirjanpitoon merkitään yrityksen tulot sekä maksetut menot, korot ja verot sen mukaan, milloin maksut on tehty.
Kahdenkertainen kirjanpito on monimutkaisempaa. Siinä merkitään sekä rahan lähde että rahan käyttö eri kohtiin. Kahdenkertainen kirjanpito vaaditaan, kun seuraavista ehdoista toteutuu vähintään kaksi:
Taseen loppusumma ylittää 100 000 euroa
Liikevaihto tai vastaava tuotto on yli 200 000 euroa
Yrityksen palveluksessa on keskimäärin yli 3 henkilöä
Hieman yksinkertaistaen taseen loppusummalla tarkoitetaan yrityksen varoja, joista on vähennetty yrityksen velat. Liikevaihdolla tarkoitetaan yrityksen myyntituottoja, joista on vähennetty mm. psykologeja harvoin koskevan arvonlisäveron osuus. Lähes kaikille ammatinharjoittajapsykologeille riittää yhdenkertainen kirjanpito.
Rahaliikenteen seuraamista varten yrityksellä on hyvä olla oma pankkitili, jonka voi perustaa esimerkiksi omaan pankkiin tai erilliseen yritystilipalveluun. Yrityksen tulee myös säilyttää ostoihin ja myynteihin liittyvät kuitit joko fyysisinä tai digitaalisina.
Psykologin kirjanpito itse vai ammattilaisella?
Monet yrittäjät pohtivat, kannattaako kirjanpito tehdä itse vai jättää ammattilaisille. Ongelmana on, että asiaa pohtivat oppaat ovat usein tilitoimistojen itsensä kirjoittamia. Lisäksi oppaita ei ole suunniteltu erityisesti psykologiyrittäjille.
Moneen muuhun yritykseen verrattuna psykologin toiminimen tilillä voi olla verrattain vähän tapahtumia. Hankintoja ei ole paljoa, ja esimerkiksi psykologivälityksen kautta työskennellessä tuloja tipahtaa tilille säännöllisesti kerran kuukaudessa. Tällainen kirjanpito on varsin suoraviivaista. Yhdenkertaisen kirjanpidon voi tehdä esimerkiksi Excel-tiedostoon, johon löytyy valmiita pohjia verkosta.
Kirjanpidon teettäminen tilitoimistolla maksaa noin 50–80 euroa kuukaudessa. Tähän summaan sisältyy lisäpalveluja, kuten kuittien arkistointi, vuosittaisen veroilmoituksen tekeminen sekä kolmen kuukauden välein tehtävät arvonlisäveroilmoitukset ALV-rekisteriin kuuluville.
Jos kirjattavia tapahtumia on vähän, voi kirjanpidon tekeminen itse olla vaihtoehto. Kirjanpidon ulkoistaminen kuitenkin tuo huolettomuutta, jolloin sen arvoa ei mitata pelkästään rahassa ja säästyneissä työtunneissa.
Psykologityön laskuttaminen
Useimmat suuret asiakkaat toivovat työn laskutuksen verkkolaskuina. Verkkolaskuja voi lähettää eri verkkolaskutuspalveluissa. Myös pankit tarjoavat työkaluja verkkolaskujen lähettämiseen.
Psykologien asiakastyö on arvonlisäverotonta. Tämä tulee myös merkitä laskuun ja perustella esimerkiksi virkkeellä ”Terveyden- ja sairaanhoitopalvelujen veroton myynti AVL (arvonlisäverolaki) 34–36 §”.
YEL-vakuutusta säätävä yrittäjän eläkelaki uudistui vuoden 2023 alussa. Aiemmin yrittäjät ilmoittivat YEL-maksun suuruuteen vaikuttavan työtulonsa varsin vapaasti itse, mutta nyt maksun suuruus perustuu vahvemmin työtuloarvioon ja eläkeyhtiön kokonaiskuvaan.
Alustava työtulosuositus arvioidaan Eläketurvakeskuksen työtulolaskurilla. Laskuri suosittelee sopivaa YEL-työtuloa yrityksen toimialan – psykologeilla Muu terveyspalvelu (86909) – mediaanitulojen sekä yrittäjän liikevaihtoarvion perusteella. Lopullisen päätöksen YEL-tulojen suuruudesta tekee eläkevakuutusyhtiö. Päätöksessä huomioidaan myös yrittäjän kokonaistilanne, jota yrittäjä voi kuvata tarkemmissa selvityksissä.
Kuulostaako vaikeaselkoiselta? Sitä se onkin.
Kun YEL-työtulo on tiedossa, on itse eläkevakuutusmaksun laskeminen hieman selkeämpää. YEL-eläkevakuutusmaksun suuruus on 24,10 prosenttia YEL-työtulosta kahdella poikkeuksella: 53–62-vuotiailla osuus on 25,60 prosenttia, ja ensimmäistä kertaa yrittäjäksi ryhtynyt saa YEL-maksusta 22 prosentin alennuksen ensimmäiset neljä vuotta.
Jos esimerkiksi pitkään yrittäjänä toimivan 40-vuotiaan psykologin työtuloiksi arvioidaan 48 000 euroa, maksaa hän YEL-maksuja tästä summasta 24,1 prosenttia eli 11 568 euroa. Aloittava yrittäjä saisi maksusta vielä 22 prosentin alennuksen, jolloin maksettavaa kertyisi noin 9 024 euroa vuodessa.
YEL-maksun suuruus riippuu myös maksuerien määrä. Edellä kuvatussa esimerkissä maksueriä on kuukausittain. Mikäli koko kyseisen YEL-vakuutusmaksun maksaisi kerralla tammikuussa, saisi sen noin sata euroa halvemmalla. YEL-maksun suuruus eri tilanteissa selviää esimerkiksi eläkeyhtiöiden laskureilla.
Mihin YEL-vakuutus vaikuttaa?
YEL-vakuutus kerryttää yrittäjän työeläkettä sekä määrittää sosiaaliturvamaksujen suuruuden. Näitä maksuja ovat esimerkiksi Kelan maksamat sairaus- ja vanhempainpäiväraha sekä työttömyyspäiväraha.
Monet yrittäjät pohtivat YEL-vakuutuksesta saatuja hyötyjä sekä sopivan YEL-maksun määrää. Etenkin YEL-vakuutuksen vaikutusta eläkkeeseen on käsitelty paljon. Tässäkään oppaassa ei ole näihin pohdintoihin oikeita vastauksia. Seuraavat laskelmat kuitenkin selkeyttävät YEL-vakuutuksen vaikutusta eläkkeeseen.
Yleensä YEL-vakuutus kerryttää vuosieläkettä 1,5 % vuosittaisesta työtulosta. Edelliskohdan esimerkkipsykologin 48 000 euron YEL-tulot korottavat hänen eläkettään 720 euroa vuodessa eli 60 euroa kuukaudessa. Tästä korotuksesta hän maksaa noin 9 000 tai 11 500 euroa.
Keskimääräinen eläkkeelle jäävä nostaa eläkettä noin 20 vuotta. 720 euron vuosikorotus kasvattaa 20 vuoden eläkettä noin 14 000 eurolla. Tämä summa on hieman enemmän kuin esimerkkipsykologin maksama vuoden YEL-maksu. Eläkettä kuitenkin heikentävät monet tekijät, kuten inflaatio ja eläkkeen suuruuteen hieman vaikuttava Eläketurvakeskuksen elinaikakerroin.
YEL-vakuutuksen hyötyjä arvioidessa tulee muistaa, ettei YEL-vakuutus vaikuta vain eläkkeeseen, vaan myös yrittäjän sosiaaliturvaan. YEL-vakuutus takaa siis toimentulon esimerkiksi sairaustuessa tai vanhempainvapaalla. Yrittäjän eläkevakuutuksen vaikutusta sosiaaliturvamaksujen suuruuteen voi selvittää eläkevakuutusyhtiöiden tai Kelan laskureilla.
Kaikkien ammatinharjoittajien toistuvat tehtävät
Jokaisen ammatinharjoittajan tulee täyttää vuosittain veroilmoitus, jonka viimeinen palautuspäivä on yleensä huhtikuun alkupuolella. Lisäksi yrittäjän tulee maksaa ennakkoveroa tuloistaan sekä yrittäjän eläkevakuutusmaksuja maksuerien mukaisessa tahdissa.
YEL-maksujen maksuerien määrän voi päättää itse, kun taas ennakkoveron maksuerät riippuvat tulojen suuruudesta. Jos tuloja on yli 10 000 euroa vuodessa, maksetaan ennakkoveroa kerran kuukaudessa. Yrittäjän tulee ilmoittaa verottajalle ja eläkevakuutusyhtiölle, jos yritystuloissa tapahtuu merkittäviä muutoksia.
Yrittäjän tulee myös ilmoittaa yritystoiminnan muutoksista kaupparekisterin YTJ-palvelussa. Yhteys- ja osoitetietojen muuttaminen on ilmaista, mutta esimerkiksi kotipaikan muuttaminen maksaa 40 euroa.
Psykologiyrittäjien erityiset velvollisuudet
Psykologeilla on omia velvoitteita, jotka eivät koske kaikkia yrittäjiä. Näistä keskeisimpiä ovat aluehallintavirastolle tehtävät ilmoitukset sekä asiakastyöhön liittyvät säädökset. Lisätietoa ilmoituksista ja rekisteröinnistä löytyy erillisestä Soteri-oppaastamme.
Aiemmin psykologiyrittäjän tuli lähettää vuosittain toimintakertomus aluehallintavirastolle. Vuodesta 2024 toimintakertomusta ei kuitenkaan enää tehdä, vaan riittää, että psykologiyrittäjä tarkistaa tietonsa Soteri-palvelussa kerran vuodessa. Vuosittainen tarkistus täytyy tehdä maaliskuun loppuun mennessä.
AVI tulee pitää ajan tasalla ammatinharjoittajatyön muutoksista, kuten uusista toimipaikoista. Vuodesta 2024 alkaen nämä muutokset ilmoitetaan Soteri-palvelussa. Perustietojen ja toimintakuntien muutokset ovat maksuttomia, mutta suuremmista muutosilmoituksista on maksettava. Maksun suuruus on yleensä 230–480 euroa muutoksesta riippuen.
Psykologiyrittäjän on huolehdittava potilasasiakirjojen asianmukaisesta laatimisesta ja säilyttämisestä. Toistaiseksi kirjaukset on voinut tehdä sähköisesti tai omaan arkistoon. Ostopalvelutyössä palvelun tilaaja tyypillisesti tarjoaa ammatinharjoittajille potilastietojärjestelmän sekä potilasarkiston. Tällaisessa tilanteessa AVI:lle on riittänyt tarkan arkistointiosoitteen sijaan tieto siitä, että potilasasiakirjat säilytetään tilaajan ylläpitämässä ja osoittamassa arkistossa.
Monta tapaa olla psykologiyrittäjä
Tällä psykologiyrittäjän oppaalla pyrin tarjoamaan kattavan näkymän psykologiyrittäjien maailmaan. Oppaassa keskityttiin erityisesti toiminimiyrittäjyyteen, koska se on ylivoimaisesti yleisin psykologiyrittäjyyden muoto.
Vaikka suurin osa psykologiyrittäjistä työskentelee terveyspalveluiden parissa, on tarkempi työnkuvien kirjo hyvin laaja. Yrittämisen tapoja on yhtä monta kuin yrittäjiäkin. Tämä yrittäjäopas painottui erityisesti kaikille ammatinharjoittajapsykologeille yhteisiin tehtäviin, kuten toiminimen perustamiseen ja yrittäjän vuosittaisiin velvollisuuksiin.
Punos Psykologit on psykologien omistama ja johtama yritys, joka välittää ammatinharjoittajapsykologeja muun muassa kouluille. Mikäli olet kiinnostunut Punoksen kanssa työskentelystä, voit olla meihin yhteydessä verkkosivujen yhteydenottolomakkeen kautta.
Kirjoittaja Arimo Kerkelä on Punoksen aluevastaava ja psykologi, joka olisi kaivannut tällaista opasta silloin, kun perusti oman toiminimen opintojensa loppuvaiheessa.
Nepsy-piirteet jatkumolla – ADHD:n ja autismikirjon oireiden arvioinnista
ADHD:n ja autismikirjon piirteet ovat yleisessä keskustelussa yhä tunnetumpi aihe, ja tietoisuus näistä spektreistä kasvaa. Joitakin oleellisia seikkoja voi kuitenkin jäädä pois, kun tietoa monimutkaisista ilmiöistä jaetaan tiivistettyinä paketteina. Yksi tärkeä asia neuropsykologisten häiriöiden kirjoon liittyen on, että piirteet ja haasteet esiintyvät jatkumolla. Kyseessä ei siis ole mustavalkoinen asia, kirjoittaa psykologi Sanni Vaarnila.
Esimerkki asian käsittämisestä mustavalkoisesti on ajatus, että joko minulla ei ole keskittymisen haasteita tai sitten minulla on ADHD. Diagnoosia vaille jäämisen ajatellaan ikään kuin tarkoittavan, että näitä haasteita ei pitäisi ollenkaan olla. Ihminen voi kuitenkin kärsiä esim. keskittymisen ja toiminnanohjauksen vaikeuksista, vaikka hänellä ei olisi diagnosoitavaa ADHD:ta. Tämä on asia, jonka avaaminen ja josta keskustelu esimerkiksi psykologin vastaanotolla asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa voi lisätä hyväksyntää ja vähentää arjessa suoriutumiseen kohdistuvaa painetta.
Nepsy-piirteet: arviointi ja diagnosointi
Nepsykirjon diagnosointi on sen arviointia, miten oireyhtymä ilmenee ja miten tämä ilmeneminen vaikuttaa yksilön elämään. Diagnoosikriteerit on asetettu, koska lääketieteessä on pystyttävä vetämään jonkinlainen raja sen välille, milloin on kyse diagnosoitavasta häiriöstä ja milloin joukosta oireita tai piirteitä, jotka eivät kokonaisuutena laajuudeltaan tai voimakkuusasteeltaan näitä kriteereitä ylitä. Kasvamisen, kehittymisen ja elämänmuutosten myötä oireiden ja piirteiden esiintymisessä on tavallisesti jonkinlaista vaihtelua, ja myös se vaihtelee, millä tasolla ne haastavat yksilön toimintakykyä. Nepsy-piirteet siis esiintyvät jatkumolla.
Rajojen piirtäminen ei ole yksinkertaista, ja siinä on aina jonkinlaista keinotekoisuutta – lääketieteessä pyritään mahdollisimman tarkkaan määrittelyyn, mutta ihmisen voinnista ja piirteistä on yksilötasolla mahdotonta tehdä absoluuttisen tarkkoja, pysyviä määritelmiä, koska ihminen kokemuksineen elää jatkuvassa muutoksessa. Voitaisiin siis ehkä sanoa, että diagnosointi on tiettyyn näkökulmaan keskittyvää, sopivimman mahdollisen määritelmän hakemista siinä hetkessä ja niiden tietojen pohjalta, jotka parhaillaan ovat käytettävissä. Se, onko jossain kohtaa päädytty diagnoosiin vai ei, ei vielä kerro yksilöllisestä tilanteesta kaikkea.
ADHD:n ja autismikirjon häiriön diagnosoinnin hyödyt
Diagnoosista voi olla hyötyä esimerkiksi silloin, kun haetaan kuntoutusta tai tukea, jonka saamiseksi edellytetään nepsykirjon diagnoosia. Toisen tason hyötyä diagnoosista voi olla silloin, kun se tarjoaa yksilölle tai läheisille ikään kuin luvan hyväksyä, että tilanne on mikä on. Tällöin diagnoosi toimii ulkoisena validaationa, jolla voi olla suuri merkitys sille, miten helppoa tai vaikeaa on opetalla elämään itsensä ja haasteidensa kanssa. Diagnoosin olemassaolosta voi olla myös hyötyä tiedonsiirrossa, kun mietitään yhteisesti vaikka lapsen tukitoimia koulussa ja muussa palveluverkostossa.
Diagnoosin ei kuitenkaan pitäisi olla edellytys sille, että yksilö saisi tukea haasteisiinsa. Oli ihmisellä diagnoosi tai ei, jokaisella pitäisi olla oikeus tulla kohdatuksi ja kuulluksi piirteineen ja ongelmineen. Moni asiakas, jolla on nepsykirjotyylisiä haasteita, hyötyy esimerkiksi toiminnanohjaukseen tai sosiaalisiin tilanteisiin liittyvien haasteiden käsittelystä yhdessä ammattilaisen kanssa.
Sanni Vaarnila on Punoksen aluevastaava, psykologi ja dialoginen työnohjaaja.
Punoksen henkilöesittelyt
Keitä siellä Punos Psykologeissa oikein työskentelee? Lue tästä!
Koska itsestä kirjoittaminen on aina vähän hankalaa, päätimme kirjoittaa esittelyt toisistamme. Teksteistä olisi helposti tullut melkoisen pitkiä, joten pyrimme lyhyeen ja ytimekkääseen esittelyyn kollegoiden näkökulmasta.
Maija Hentunen
Maija on toinen Punoksen perustajista ja johtajapsykologeista. Punoksella Maijan päävastuuna on huolehtia viestinnästä ja yhteistyöstä psykologien kanssa, minkä lisäksi päiviin mahtuu yrityksen muita johtotehtäviä Saran kanssa. Ennen Punosta Maija on tehnyt työuraa perheneuvoloissa sekä oppilas- ja opiskelijahuollon psykologina. Työn ohessa Maija on kouluttautunut myös perhe- ja paripsykoterapeutiksi.
Maija ja Sara ovat tutustuneet Joensuussa yhteisen juoksuharrastuksen parissa, ja myöhemmin tukivat toisiaan psykologiyrittäjyyden alkutaipaleella. Ennen yhteistä Punos-yritystä Maija madalsi kannustavalla esimerkillään Saralle kynnystä oman toiminimen perustamiseen. Maija suhtautuu yrittäjyyteen rennon uteliaasti. Hän pystyy tekemään päätöksiä spontaanisti ja rohkeasti, huolehtimatta liiaksi tulevaa. Jos asiat eivät suju suunnitellusti, se on helppo hyväksyä ja kokeilla jatkossa toisenlaista tapaa. Tämä tekee Maijan kanssa työskentelystä hyvin helppoa.
Maija suhtautuu kollegoihinsa myötätuntoisesti ja ymmärtävästi. Maija uskaltaa ottaa asioita puheeksi, ja myös palauttaa keskustelijat oikean asian äärelle tarvittaessa jämäkästi, mutta ystävällisesti. Tilanteessa kuin tilanteessa Maijaan voi luottaa. Myös karjalaisuus paistaa Maijasta kilometrien päähän: kun aikataulu antaa työpäivissä myöten, löytyy Maijalta aina uusi viihdyttävä tarina joka tilanteeseen. Maija irrottautuu työasioista crossfit-salilla ja keittämällä pullakahvit.
Sara Bergström
Sara on perustanut Punoksen yhdessä Maijan kanssa, ja on toinen Punoksen johtajapsykologeista. Sara vastaa tilaaja- ja sopimusyhteistyöstä, ja jaksaa myös aina olla kiinnostunut yhteistyökumppaneista ihmisinä ja erilaisista tilanteista heidän arjessaan. Ennen Punoksen perustamista Sara on työskennellyt psykologina pienten lasten kanssa ja pitkään oppilas- ja opiskeluhuollossa.
Sara on lempeä ja myötätuntoinen, ja hän kykenee helposti vaihtamaan näkökulmaa ja ymmärtämään kaikenlaisia näkemyksiä ja tilanteita. Toisaalta Sarassa on myös liikkeellepaneva ja aikaansaava puoli, jota muun muassa yrityksen pyörittämisessä tarvitaan. Saran määrätietoinen ja aktiivinen ote on inspiroinut Maijaa yritystoiminnan aloittamisessa.
Saran vastaanottavuus ja vahvuus keskustelijana näkyy myös siinä, että Saralle tulee helposti juteltua paljon muustakin kuin työhön liittyvistä asioista. Sara innostuu helposti uusista ideoista ja suhtautuu avoimesti ja uteliaasti monenlaisiin asioihin ja ilmiöihin, vaikka ne eivät olisi hänelle entuudestaan tuttuja. Työn ulkopuolella mm. liikunta on Saralle tärkeää, ja hän vaihtaakin sujuvasti liikuntalajista toiseen.
Sanni Vaarnila
Onko tämä se Punoksen Sanni?
Sanni on Punoksen psykologien työnohjaaja, minkä lisäksi hän toimii aluevastaavana useammalla hyvinvointialueella. Aluevastaavana Sanni suunnittelee yhdessä tilaajien ja Punoksen psykologien kanssa työn toteutusta ja huolehtii yhteistyön sujuvuudesta sekä tukee psykologien työssäjaksamista. Sanni vastaa Punoksessa myös opiskelijoiden ja ainejärjestöjen kanssa tehtävästä yhteistyöstä.
Psykologin työuraa Sanni on aikaisemmin tehnyt kriisityön parissa sekä oppilas- ja opiskelijahuollossa. Työn ohessa hän on kouluttautunut myös dialogiseksi työnohjaajaksi. Punoksella Sanni aloitti työskentelyn syksyllä 2022. Vuoden aikana Sannista on kuoriutunut todellinen järjestelijä; dokumentit, kansiot ja tutkimussalkut on numeroitu ja nimetty, ja nyt jokaisella niistä on oma paikkansa. Äkkiä voisikin luulla, että Sanni kaipaa ympärilleen struktuuria. Kuitenkin erityisesti ennakoimattomissa tilanteissa Sannilla on kyky improvisoida tyylikkäästi ja olla aina henkinen voittaja. Punoksen ulkopuolella Sanni on myös muusikko.
Olemme iloisia, että tiimiämme vahvistaa tämä rento, hauska, kiltti ja viisas filosofimme Sanni.
Arimo Kerkelä
Arimo on Punoksen tiimin uusin vahvistus ja tervetullut eteläkarjalainen lisäys. Arimo on vasta aloittanut työnsä meillä, mutta jo lyhyen tuntemisen perusteella näyttäisi, että noin 75 % suomalaisista psykologeista kuuluu hänen tuttavapiiriinsä. Kenties siis tunnetkin jo Arimon?
Arimo toimii Sannin tavoin Punoksen aluevastaavana useammalla hyvinvointialueella. Aluevastaavana Arimo suunnittelee yhdessä tilaajien ja Punoksen psykologien kanssa työn toteutusta ja huolehtii yhteistyön sujuvuudesta sekä tukee psykologien työssäjaksamista. Lisäksi Arimo toimii Punoksen somevastaavana. Toiselta ammatiltaan Arimo on toimittaja, ja psykologina hänellä on työkokemusta kuntoutuksesta sekä koulumaailmasta. Punoksella Arimo on lyhyessä ajassa tehnyt itsensä tarpeelliseksi, ja on jo osoittautunut muun muassa tarkaksi oikolukijaksi, näppäräksi meemitaitelijaksi ja toiset huomioon ottavaksi kollegaksi.
Arimolla on nopea oivalluskyky ja hän löytää uusia näkökulmia tilanteisiin, joissa toinen helposti urautuisi tuttuun toimintatapaansa. Arimo tuo tiimiimme paljon positiivisuutta ja eteenpäin vievää energiaa. Arimo tunnetaankin Punoksella toisella nimellä Amori! Punoksen tiimin tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu seuraavaksi yhteinen lautapeliturnaus, jonka aikana selvitetään, onko Arimo todella aina yhtä rauhallinen kuin miltä vaikuttaa.
Mitä koulupsykologi tekee? – Koulupsykologin tehtävät
Mitä koulupsykologi tekee? Tässä artikkelissa kerrotaan koulupsykologin tehtävistä ja vastataan yleisimpiin koulupsykologeja koskeviin kysymyksiin.
Koulupsykologi on koulunkäynnin parissa toimiva psykologi, joka työskentelee yleensä peruskoulussa. Seuraavaksi käymme läpi vastauksia yleisimpiin koulupsykologeja koskeviin kysymyksiin.
Keitä koulupsykologit ovat?
Koulupsykologit ovat psykologeja eli koulutukseltaan psykologian maistereita. Jokainen laillistettu psykologi voi toimia koulupsykologina ilman erillistä koulutusta. Peruskoulujen lisäksi koulupsykologeja voi työskennellä myös toisella asteella.
Nykyisin koulupsykologit työskentelevät hyvinvointialueiden alaisuudessa, mutta koulupsykologien työpisteet sijaitsevat yleensä itse kouluilla. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki edellyttää, että koulupsykologipalveluja on tarjolla kaikille oppilaille.
Mitä koulupsykologi tekee?
Koulupsykologit tukevat koululaisten hyvinvointia monin tavoin. Koulupsykologit voivat esimerkiksi keskustella oppilaiden kanssa kuormittavista asioista tai tehdä oppimiskykyä kartoittavia tutkimuksia. Psykologin tutkimusten avulla voidaan pohtia, millaisesta tuesta oppilas voisi hyötyä jatkossa.
Lisäksi koulupsykologit voivat vaikkapa tehdä yhteistyötä opettajien kanssa tai järjestää yhteisöllistä ryhmätoimintaa. Koulupsykologin arki onkin usein monimuotoisempaa kuin tavanomainen psykologityö.
Voiko koulupsykologi diagnosoida?
Toisin kuin lääkärit, koulupsykologit eivät voi diagnosoida. Koulupsykologit voivat kuitenkin kartoittaa lapsen tai nuoren tilannetta monin eri tavoin. Joskus lääkärit voivat pyytää psykologilta tutkimuksia tai selvityksiä oman diagnosointinsa tueksi.
Milloin koulupsykologille kannattaa mennä?
Ei ole yhtä yksittäistä tilannetta, milloin koulupsykologille mentäisiin. Koulupsykologin kanssa voidaan keskustella esimerkiksi kiusaamisesta, vapaa-ajan ongelmista tai mieltä painavista murheista. Psykologitutkimuksia tehdään esimerkiksi silloin, kun koulunkäynnin vaikeudet jatkuvat tukitoimista huolimatta.
Koulupsykologikäynti ei ole koskaan rangaistus. Koulupsykologi on oppilaan tukena, ja tapaamiset ovat oppilaalle aina ilmaisia ja vapaaehtoisia.
Miten koulupsykologille pääsee?
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki edellyttää, että oppilaan on päästävä keskustelemaan koulupsykologin tai -kuraattorin kanssa seitsemän arkipäivän sisällä tapaamisen pyytämisestä. Kiireellisessä tilanteessa keskustelun on järjestyttävänä samana tai seuraavana työpäivänä.
Se, miten koulupsykologille pääsee, riippuu koulusta. Joskus oppilas tai huoltaja voi ottaa suoraan yhteyttä psykologiin ja sopia tapaamisen. Toisissa koulussa voi olla käytäntönä, että oppilas tapaa ensin esimerkiksi kuraattoria tai terveydenhoitajaa, jotka miettivät oppilaalle sopivinta tukea. Koulupsykologien lisäksi kouluilla on myös muita ammattilaisia, jotka voivat auttaa oppilaita eri tilanteissa.
Vaikka jokaisella koululla olisi nimetty koulupsykologi, ei koulupsykologi ole välttämättä joka päivä paikalla. Koulupsykologilla saattaa vaikkapa olla useita kouluja vastuullaan, jolloin hän voi olla eri kouluilla eri viikonpäivinä. Yleensä muut oppilashuollon työntekijät tietävät, kuinka koulupsykologin voi tavoittaa.
Koulupsykologin tehtävät
Koulupsykologi on siis laillistettu psykologi, joka työskentelee koulunkäynnin parissa. Koulupsykologin tehtävät ovat hyvin monipuolisia ja edellyttävät koulupsykologilta laajaa osaamista. Lisäksi koulupsykologin työ on usein hyvin itsenäistä.
Laajuus ja itsenäisyys lisäävät työn haastavuutta, mutta tarjoavat myös paljon valinnanvaraa. Usein koulupsykologi voikin muovata työnkuvaa näköisekseen ja tehdä työtä omalla persoonallaan. Onkin mahdotonta sanoa kattavasti, mitä kaikkea koulupsykologit tekevät.
Suuri osa koulupsykologin tehtävistä on kirjattu lakiin, mutta lisäksi koulupsykologit ovat osa kouluyhteisöä ja voivat tehdä hyvinkin monipuolisia asioita koululaisten hyvinvoinnin tueksi.
Kirjoittaja on Punoksen psykologi. Punos on psykologien omistama ja johtama psykologipalvelu, joka tukee hyvinvointialueita psykologipalveluiden järjestämisessä. Punos tarjoaa aktiivista tukea ja ohjausta yhteistyöpsykologeilleen.
Avoin dialogi ja tuntemattoman pelko
Avoin dialogi nojaa tietämättömyyteen, ja avoimen dialogin maailmassa todellisuuden luonne on mystinen. Tässä tekstissä psykologi Sanni Vaarnila pohtii avoimen dialogin luonnetta.
Olen lapsesta asti tuntenut vetoa sellaisiin satuihin ja kertomuksiin, joissa arkitodellisuuden lisäksi on jokin toinen maailma. Lempikirjani olivat sellaisia, joissa tavallinen koululainen löytää kallionkolon kautta reitin salaiseen laaksoon maan alla, tai jossa kerrostalolähiön vieressä sijaitsevalla joutomaalla lojuu vuodesta toiseen vanha rautaovi, jonka kautta pääsee tiettyinä ajankohtina liikkumaan ajassa taaksepäin. Näissä tarinoissa maailmassa oli eri tasoja, päivätajunnan eli arkielämän taso, ja lisäksi vähintään yksi toinen, ennakoimaton taso, jossa vallitsi mystinen logiikka.
Miten tämä liittyy dialogisuuteen?
Tässä ajassa ja ihmiskäsitykseen liittyvässä keskustelussa on yleensä pyrkimys jatkuvaan analyysiin ja nopeaan ymmärtämiseen. Selitysten tulisi löytyä pikaisesti ja niiden tulisi vastata kaikkiin kysymyksiin. Tällaisissa raameissa elämä itsessään on liian sotkuista, monimutkaista ja arvaamatonta. Esimerkiksi asiakastyöhön tämä voi heijastua paineena löytää nopeita ratkaisuja tilanteeseen, johon nopeita ratkaisuja ei yksinkertaisesti ole olemassa. Tekninen, suorittava asennoituminen maailmaa kohtaan pyrkii pois ihmettelyn ja mysteerin tilasta, kuin sellainen olisi vain väliaikainen häiriö.
Kuitenkin oleminen ja ihmettely on välttämätöntä, että mitään uutta voi syntyä. Näennäisen tapahtumattomuuden ja tyhjyyden tilasta on lähtöisin kaikki aidosti uusi: ideat, innovaatiot, sisäinen kasvu ja aito oppiminen. Lisäksi eettisten kysymysten esittäminen ja niihin vastaaminen on mahdollista vain mietiskelevässä, avoimessa suhtautumisessa maailmaan. Teknisellä ajattelulla, jossa syy- ja seuraussuhteiden tulee olla selkeitä, emme voi vastata esimerkiksi kysymyksiin oikeasta ja väärästä.
Avoin dialogi ja avoimuus uudelle
Avoimuus uudelle ja ei-tietämisen positio on myös avoimen dialogin edellytys. Jos suhtaudumme itseemme, toisiin ihmisiin ja maailmaan sillä asenteella, että kaikki tapahtuva pitäisi ymmärtää heti, estämme uusia ja erilaisia kokemuksia ja havaintoja tapahtumasta ja suljemme itsemme kaikelta muulta kuin siltä, mikä on jo tuttua. Avoin dialogi edellyttää uteliaisuutta ja etsivää asennetta. Tätä kautta pelko omasta epätietoisuudesta ja osaamattomuudesta voi muuttua avoimuudeksi ja sallivuudeksi, ja tuoda vuorovaikutustilanteisiin helpotuksen: kenenkään ei tarvitse tietää sellaista, mitä ei vielä tiedä. Dialogisuuden toteuttaminen käytännössä auttaa siis myös sietämään epävarmuutta.
Filosofi Martin Heidegger puhuu asenteesta, jossa ihminen on ”avoin salaisuudelle”, mikä tarkoittaa, että antaa todellisuudelle luvan paljastua sellaisena kuin se on. Tämä ei tarkoita, että meidän ei pitäisi yrittää ymmärtää ihmisiä ja maailmaa. Kyse on asenteesta, jolla ymmärtämiseen pyritään: sen sijaan, että yritetään pakottaa selkeärajainen selitys ymmärtämisen kohteesta esille, annetaan kohteen ilmaista itse itsensä sellaisenaan ja sillä tavalla, kuin se on ilmetäkseen. Jälkimmäinen asenne ei puutu todellisuuden ilmenemiseen, tai puuttuu siihen niin vähän kuin mahdollista. Tällöin ollaan lähempänä ”totuutta”, asioiden ja ilmiöiden luonnollisen olemisen todistamista. Tämä ei tarkoita myöskään eettisistä kysymyksistä irrottautumista tai niiden ulkopuolelle jättäytymistä: eettisiä kysymyksiä ei kuitenkaan kannata esittää ennen kuin on muodostettu mahdollisimman tarkka ja kattava kokonaiskuva niistä tekijöistä, joihin esitettävät kysymykset liittyvät.
Toisin sanoen, avoimessa dialogissa ei pyritä pakottamaan todellisuutta olemassa olevien ajatusmallien määrittelemiin puitteisiin, vaan sallitaan sen vaihtoehdon olemassaolo, että maailmassa on muutakin tai että se on osittain erilainen, kuin tähän asti olemme käsittäneet. Tähän liittyen avoimen dialogin periaatteisiin kuuluu, että maailma, mukaan lukien ihminen ja hänen toimintansa, ei ole koskaan täysin selitettävissä.
Tämä ajatus voi olla ilahduttava ja helpottava. Joillekin se on pelottava. Monelle se on ehkä molempia.
Tuntemattoman pelko
Tuntemattoman pelko on inhimillinen ilmiö, ja me kaikki pelkäämme tuntematonta enemmän tai vähemmän. Pelko sinänsä on vain tunne: se mikä todellisuuttamme muovaa, on se, miten valitsemme suhtautua ja toimia, kun pelkäämme tuntematonta. Onneksi ymmärrystä voi kasvattaa ja tuntemattomalle avautumista harjoitella, esimerkiksi suhteissa ja suhtautumisessa toisiin ihmisiin.
Tuntemattoman pelko suojaa meitä vaaroilta, mutta myös rajoittaa ajatuksiamme ja toimintaamme, koska sen ainoa pyrkimys on pitää meidät kiinni tutuissa tavoissa olla ja elää. Kuitenkin vain selittämättömyyttä, elämän mystistä perusluonnetta, kunnioittava suhtautuminen mahdollistaa aidon ymmärtämisen ja havaintomaailmamme muuttumisen. Toisin sanoen, kun ymmärrämme, ettemme ymmärrä kaikkea, voimme luopua tietämisen ja käsittämisen pakosta ja antautua mysteerin äärellä: tällöin ovi toiseen maailmaan saattaa avautua kuin itsekseen, mysteeri päästää meidät sisemmälle, ja antaa meidän ehkä ymmärtää vähän enemmän.
Lähteitä ja luettavaa
– ”Ihmisen tapoja asennoitua todellisuuteen ja dialogisuus”, muokannut ja valikoinut P. Rinkkala seuraavista aineistoista:
Martin Heidegger (1991): Silleen jättäminen.
– P. Rinkkalan suomentama ja lyhentämä käännös John Shotterin artikkelista (1999): “Life inside dialogically structured mentalities: Bakhtin’s and Voloshinov’s account of our mental activities as out in the world between us”.
– Jaakko Seikkula (2003): Dialogi parantaa, mutta miksi?
Lue myös ”Dialogi lääkkeenä häpeään”-teksti täältä.
Kirjoittaja Sanni Vaarnila on Punos Psykologien aluevastaava, psykologi ja dialoginen työnohjaaja. Punos on psykologien yhteisö, jonka toiminnassa avoin dialogi on vahvasti läsnä.
Kirjoittaja Selma Gaily-Luoma on psykologi, voimavarakeskeinen perhe- ja paripsykoterapeutti, integratiivinen yksilöpsykoterapeuttiopiskelija ja väitöskirjatutkija.
Itsemurhayritys viestii yksilön tarpeesta katkaista sietämätön kärsimys. Se on myös voimakkaasti suhteiden kontekstissa toteutuvaa ja suhteisiin vaikuttavaa toimintaa. Dialoginen työote vastaa itsetuhoisuudesta kärsivien toiveisiin arvostavasta, moniäänisestä ja lähiverkoston huomioivasta hoidollisesta yhteistyöstä. Ammattilainen tarvitsee lisäksi valmiuksia ottaa itsetuhoisuus puheeksi sekä tukea sen tutkimisessa ja turvasuunnittelussa.
Itsemurhaa yrittäneet kuvaavat itsetuhoista prosessia usein suhteisiin liittyvien toiveiden ja pettymysten kautta. Itsetuhoiseen kriisiin voi liittyä kokemus dialogin ulkopuolelle putoamisesta, häpeästä ilmaisun esteenä tai ilmaisumahdollisuuksien puuttumisesta kokonaan.
Itsetuhoisuudesta kärsivät kuvaavat yleensä helpottavaksi ja toivoa luovaksi kokemukseksi sitä, kun ammattilainen kysyy itsetuhoisuudesta ja kuulee rauhassa vastauksen. Itsetuhoisuuteen liittyvien kokemusten sanoittaminen myötätuntoiselle kuulijalle voi merkittävästi muuntaa ihmisen omaa suhdetta noihin kokemuksiin.
Itsetuhoiset puheet ja teot voidaankin ymmärtää puheenvuoroiksi dialogiin, johon muita sanoja ei löydy. Ne ovat yrityksiä toimia helpotuksen eteen. Kuulijalle ne kuitenkin välittyvät usein rajuina ja uhkaavia, ja voivat siksi jäädä kuulematta ja vastaamatta. Silloin kärsimys ei vähene, vaan yhä äärimmäisemmän teon – itsemurhan – vaara pysyy tai kasvaa.
Toipumista edistävä kohtaaminen edellyttää ammattilaiselta kykyä sietää epävarmuutta turvautumatta pakottamiseen tai pakenemiseen, siis rohkeutta pysyä dialogissa. Itsetuhoisuudesta kärsivien kokemukset kuitenkin heijastavat sitä, miten vaativaa se kuoleman uhan alla on: itsetuhoisuus jää usein ammattilaisenkin luona tabuksi tai saa monologisen, sanelevan vastauksen.
Dialoginen työote tarkoittaa arvostavaa, moniäänistä, yksilöllisistä merkityksistä ja tarpeista kiinnostunutta ja lähiverkoston huomioivaa kohtaamista. Siten se vastaa hyvin itsetuhoisuudesta kärsivien keskeisiin hoitoa koskeviin toiveisiin. Lisäksi itsetuhoisuudesta kärsivät toivovat kuitenkin erityistä tukea nimenomaan itsetuhoisuuden käsittelyyn sekä yksin että yhdessä läheistensä kanssa.
Jos itsetuhoisuus on edennyt toiminnaksi, vaikuttava väliintulo edellyttää ammattilaiselta valmiuksia kutsua ja motivoida itsemurhavaarassa olevaa sekä itsetuhoisen prosessin yhteiseen tutkimiseen että turvasuunnitteluun. Niin kertovat vaikuttavuustutkimusten lisäksi väitöskirjatutkimukseeni osallistuneet itsemurhaa yrittäneet. Ammattilaisen tuki itsetuhoisuuteen johtaneiden sisäisten ja ulkoisten tapahtumien ketjun ymmärtämiseen, turvasuunnitelman luominen ja psykoedukatiivisen tiedon saaminen koettiin korvaamattoman arvokkaiksi. Näiden valmiuksien kehittäminen vahvistaa myös dialogisesti työskentelevien ammattilaisten edellytyksiä toimia itsemurhien ehkäisemiseksi.
Ymmärrys itsetuhoisuudesta ilmiönä ja keinoista vahvistaa turvallisuutta epävarmoina aikoina auttaa myös ammattilaista. Se voi vahvistaa luottamusta omiin mahdollisuuksiin auttaa ja lisätä siten työn mielekkyyttä. Samalla se voi auttaa hyväksymään itsetuhoisuuden hoitoon väistämättä kuuluvan epävarmuuden ja vähentää kuormitusta, joka tuohon epävarmuuteen liittyy. Kun ammattilainen uskaltaa astua ja kutsua dialogiin, avautuu uusia reittejä ulos kärsimyksestä.
Syvemmän perehtymisen itsetuhoisuuden kohtaamiseen voi aloittaa esimerkiksi näistä:
Mielenterveystalon tuore materiaali tarjoaa psykoedukatiivista tietoa, joka soveltuu niin ammattilaisten, potilaiden kuin omaisten käyttöön.
Tutkimustieto itsemurhaa yrittäneiden kokemuksista voi auttaa välttämään hoidon tavallisia sudenkuoppia ja rohkaista luottamaan yksittäistenkin hyvien kohtaamisten merkitykseen:
Psykologia mietityttää tänään tämä: olen tietoisesti harjoitellut keho–mieli-yhteyden vahvistamista jo pitkään eri tavoin ja eri näkökulmista, mutta hommaa riittää. Kuinkahan paljon kehon välittämää informaatiota itse ohitan sekä työssä että muussa elämässä vain siksi, että olen niin tottunut tähän ohittamiseen? Miten voisin käytännössä kiinnittää keho–mieli-yhteyteen enemmän huomiota?
Keho–mieli-yhteys kulttuurissamme
Kulttuurisesti ajattelussamme on edelleen vahvaa dualismia. On vieläkin hyvin yleistä ymmärtää keho jonkinlaisena vastakohtana mielelle tai jollei ihan vihollisena, niin enemmän tai vähemmän painavana kantamuksena. Olemme kuitenkin hitaasti mutta varmasti palanneet ja yhä palaamassa sen faktan äärelle, että ihmisinä olemme kokonaisuuksia, joissa keho ja mieli eivät ole erillään toimivat järjestelmät, vaan yksikön osia, jotka toimivat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.
Länsimaisen sivistysyhteiskunnan ihmisihanne on ollut ns. puhuva pää: mieli, joka järkeilee faktojen perusteella eikä harhaudu kuuntelemaan tunteita ja muuta hömpötystä. Vaikkemme tietoisesti enää allekirjoittaisi tällaista tavoitetta, se elää vielä perimässämme monella tasolla. Meiltä jää huomioimatta ja käyttämättä valtava määrä informaatiota ja ideoita, jos emme kuuntele kehojamme tai kuuntelemme vain osittain. Jäämme tällöin oleellisilta osin itsellemme vieraiksi.
Uskallan väittää, että psykologina oma kehotietoisuuteni heijastuu monilla tavoilla suoraan tyyliini kohdata asiakkaani: mitä tietoisempi olen itsestäni, sitä helpompaa minun on havaita ja tarkkailla omia reaktioitani ja sitä, miten peilaan asiakasta – sitä helpompi minun on tunnistaa mitä tapahtuu minussa, asiakkaassa ja vuorovaikutussuhteessamme. Silloinkin, kun ilmiöt ovat vielä kokonaan tai osittain sanoilta piilossa. Kehoni on kielikeskustani tarkempi ja nopeampi.
Keho on puheessa usein kuin hankala perheenjäsen, joka aiheuttaa ongelmia, oireilee, kipuilee, vastustaa toimintaa tai ilmoittaa kun jokin on ylittänyt sen rajat. Jos muuttaisimme tapaa puhua ja ajatella kehoistamme, mikähän kaikki muu muuttuisi sen mukana?
Tähän suuntaan: kehoni pyrkii suojelemaan minua. Se yrittää jatkuvasti muistuttaa minua siitä, mitä tarvitsen ja mikä on minulle hyväksi. Sen tavoite on, että lepäisin tarpeeksi, joisin tarpeeksi vettä, liikuttaisin itseäni minulle sopivalla tavalla, ja ravitsisin itseäni monipuolisesti ruualla, kiinnostavilla asioilla ja sellaisten elävien olentojen seuralla, joiden lähellä on hyvä olla. Se haluaisi, että elämä tuntuisi minusta elämisen arvoiselta.
Kulttuuriympäristömme ei tavallisesti ole järjestäytynyt sellaiseksi, että se kannustaisi kuuntelemaan kehoa. Voin silti muistuttaa itse itseäni. Ja samalla ihmisiä ympärilläni, kotona, töissä ja muualla. Millainen olo sinulla on juuri nyt? Millaisia tuntemuksia huomaat kehossasi? Pystytkö vastaamaan näihin kysymyksiin alkamatta välittömästi etsimään selityksiä havaitsemillesi tuntemuksille?
Kehon ja mielen viestien kuuntelu
Kehon viestit sisältävät paljon muutakin kuin tietoa tunteistamme, mutta terveen keho–mieli-yhteyden ratkaisevan tärkeää osuutta tunnetaidoissa ei voi mitenkään ohittaa. Onkohan mahdollista todella muuttaa syvää taipumusta ajatella, että totuus löytyy ajatuksista tai analyyttisen ajattelun kautta, ja kehon tuntemukset ja tunteet ovat epäluotettavia tai vähintäänkin sotkevat järjestyksen? Tunteisiin suhtautuminen suodattamattomana, rehellisenä informaationa itseltä itselle ei tarkoita sitä, että antaisi tunteiden ohjailla toimintaansa ja mielipiteitään, vaan että antaa tunteiden tulla ja mennä vastustamatta. Haluaisin osata kohdata tunteeni väistelemättä niitä, avoimena sille mahdollisuudelle, että niillä voi olla tärkeää kerrottavaa asioista, joihin ei järkeilyn kautta ylety. Kaikkia ilmiöitä ei tarvitse eikä voi osata sanoittaa heti.
Kehon kuunteleminen ja sen viestien huomioiminen lisää kehollista turvallisuuden tunnetta, joka puolestaan mahdollistaa ajatuskapasiteetin laajenemista, lisää rohkeutta, ja luo tilaa uusille ideoille, asioille ja muutokselle. Toimiva keho–mieli-yhteys on kasvun ja kehittymisen edellytys. Siksi ei liene liioittelua muistuttaa itseään ja muita siitä, että keho on ystävä, jota ei kannata yrittää unohtaa.
Kirjoittaja on Punoksen psykologi ja dialoginen työnohjaaja
Stressi ja palautuminen vireystilan säätelyn näkökulmasta – Sympatikotonia ja alivireystila
Ylivireystila ja alivireystila ovat molemmat stressiin ja palautumiseen vaikuttavia tiloja, joissa vireystila ei ole tasapainossa. Tässä artikkelissa kerrotaan vireystilan säätelystä ja haasteisiin liittyvistä oireista.
Tavalliseen elämään kuuluu ajoittainen stressaantuminen, mutta jossain määrin kulttuurimme normalisoi myös liiallista stressiä ja kuormittumista. Stressiin suhtaudutaan usein paradoksaalisesti vähätellen, samalla kun toisaalta ajatus voi olla, ettei stressille ja stressaantumiselle ole mitään tehtävissä ainakaan ilman suuria muutoksia elämässä ja ajattelussa. Oman vireystilan tunnistamisen opettelu, vireystilan tarkkailu ja vireystilan säätely arkisilla keinoilla ovat suhteellisen yksinkertaisia tapoja lisätä ymmärrystä itseä kohtaan ja helpottaa omaa palautumista.
Kroonistunut stressi on nykypäivänä niin yleinen ilmiö, että yksilötasolla huolestuttavaan tilanteeseen ei läheskään aina havahduta tai haeta apua. Pitkään jatkuneesta stressistä on kuitenkin selkeää haittaa niin psyykkiselle kuin fyysiselle hyvinvoinnille, ja vireystilan arvioiminen ja sen häiriötiloihin puuttuminen voi olla merkittävää yksilön kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Stressi on yhä yleisempää myös lapsilla ja nuorilla, ja esimerkiksi lukiolaisten keskuudessa kovankin jatkuvan stressin kanssa eläminen mielletään tavalliseksi.
Alhainen vireystila ja ylivireystila eli sympatikotonia: oireet ja tunnistaminen
Kroonistunut ylivireystila* ja kroonistunut stressitila tarkoittavat käytännössä samaa asiaa. Tällaiselle tilasta voidaan käyttää myös termiä sympatikotonia. Sympatikotonian eli kroonistuneen ylivireystilan oireita ovat mm. hermostuneisuus, ahdistuneisuus, mielialaoireet, muistamisen ongelmat, fyysiset oireet ja univaikeudet. Varsinainen ylivireystila voi aiheuttaa esim. pahoinvointia, voimakasta levottomuutta tai voimakkaita tuskallisia tunteita.
Liian alhainen vireystila puolestaan johtaa kehon ja mielen toiminnan hidastumiseen ja keskittymisvaikeuksiin. Alhainen vireystila voi tuntua esim. väsymyksenä, tunteiden latistumisena tai turtuneisuutena ja liikkumisen vaikeutena. Erotuksena tavallisesta väsymisestä alhainen vireystila ei välttämättä helpota pelkän levon myötä. Liian alhainen tai korkea vireystila yleisesti ottaen vaikeuttaa keskittymistä ja oppimista, kuormittaa kehoa ja kaventaa psyykkistä liikkumatilaa.
Vireystilan säätely kohti tasapainoa
Vireystilan säätelyn näkökulma on sikäli arvokas ja toivoa luova, että vireystilaan voidaan vaikuttaa monenlaisin keinoin. Yksinkertaisuudessaan sekä yli- että alivireydestä on tarkoituksenmukaista pyrkiä kohti terveellistä vireystilaa. Terve vireystila tarkoittaa olosuhteisiin mukautuvaa, siedettävällä skaalalla vaihtelevaa vireystilaa.
Ylivireystilaa tasataan pyrkimällä rauhoittamaan ja rentouttamaan kehoa ja mieltä. Moni saa lievempään ja suhteellisen yleiseen ylivireystilaan (eli siihen oloon, kun olet stressaantunut, hermoja kiristää ja ajatukset pyörivät suoritusten ja hoidettavien asioiden ympärillä) apua esimerkiksi rentoutus- ja hengitysharjoituksista, matalasykkeisestä liikunnasta, saunomisesta, turvallisesta fyysisestä läheisyydestä tai lemmikin silittelystä. Vaikeampaan ylivireystilaan voidaan tarvita toisenlaista apua. Esimerkiksi kevyt lenkki saattaa toimia jollekulle rentoutuskeinona, mutta toisella pahentaa ylivireystilaa.
Kun vireystila on alhainen, ihminen voi hyötyä kevyestä aktivoinnista, esim. turvallisten ihmisten lähellä olemisesta ja rauhallisesta ulkoilusta, vaikka mieli tekisikin ensisijaisesti eristäytyä ja passivoitua. Selkeään yli- tai alivireystilaan kannattaa yleensä hakea ammattiapua.
Niille meistä, jotka ovat tottuneet ratkaisemaan ongelmia tietoisen kielellisen ajattelun avulla, ja selviytymään tehtävistä asioista tekemällä ne (“kohta tahti helpottaa ja kyllä minä sitten taas ulkoilen/liikun/nukun päiväunia/tapaan ystäviä…”) saattavat tällaiset keinot tuntua samanaikaisesti liian helpoilta ja liian vaikeilta.
Liian helpoilta siksi, että stressi on mahdollisesti ollut tuttu haitta jo pitkään, ja on saattaa olla vaikea uskoa, että siihen mikään yksinkertainen keino tepsisi.
Liian vaikeilta siksi, että on vaikea ymmärtää, miksi näiden helppojen ja ihan mukavan kuuloisten asioiden, kuten metsäkävelyn tai venyttelyhetken, sisällyttäminen omaan arkeen on niin hankalaa.
Harjoitus vireystilan säätelyyn ja tarkistamiseen
Ehdotus: mitä jos kokeilisit jotakin nyt heti?
Tässä yksinkertainen tapa tarkistaa oman vireystilan tilannetta: istu alas. Nojaa taaksepäin ja sulje silmät. Laita toinen käsi vatsalle, toinen rintakehälle. Tarkkaile:
hengitystä (Pidätätäkö hengitystäsi? Hengitätkö lyhyesti ja pinnallisesti vai syvään ja pitkään? Kulkeeko hengitys vatsaan asti vai juuttuuko kurkkuun?)
pulssia
kehon rentoutta/ jännittyneisyyttä
kuinka helppoa tai vaikeaa sinun on istua aivan rauhassa paikoillasi
millaisia ajatuksia ja tunteita huomaat
Pysy itsesi äärellä 5-10 minuuttia. Tämän tarkistuksen päätteeksi voit kysyä itseltäsi, mitä sellaista voisit juuri nyt tehdä, mikä toisi vireystilaasi hyvään suuntaan.
Jotain on aina tehtävissä.
*Vireystilalla tarkoitetaan autonomisen hermoston aktivaation tasoa
Pat Odgen & Janina Fisher (2015): “Sensomotorinen psykoterapia: Keinoja trauman ja kiintymyssuhdevaurioiden hoitoon”
Kirjoittaja on Punoksen psykologi
Dialogi lääkkeenä häpeään – häpeän hoito ja käsittely
Tätä psykologia mietityttää häpeä ja erityisesti koetun häpeän vaikutukset vuorovaikutustilanteissa. Voisiko asiakkaan ja psykologin tiedostamatonta häpeää pyrkiä aktiivisesti tunnistamaan ja sen tuhoavaa voimaa vähentämään esimerkiksi asiakassuhteessa?
Häpeän tunne ja vaikutukset
Häpeän voi määritellä pienentävänä, lamauttavana huonommuuden tunteena, jonka alkuperäinen tarkoitus on säädellä ihmisen käyttäytymistä sosiaalisissa suhteissa ja ohjata ryhmään sopeutumista. Häpeää ilmenee kaikessa vuorovaikutuksessa, ja se toimii yksinkertaisimmillaan näin: kun ihminen kokee tai ilmaisee tarvetta tai toivetta, jota ei huomata tai johon ei vastata tarpeeksi tyydyttävällä tavalla, häpeä aktivoituu ja lähettää ihmiselle sisäisen viestin, että hänen toiveissaan/tarpeissaan tai niiden ilmaisussa on kenties jotain vikaa. Psykologi Helen Block Lewisiä mukaillen, häpeää voi kuvailla eräänlaiseksi sisäiseksi romahdukseksi, joka käynnistää monenlaisia korjaamis- ja välttämispyrkimyksiä. Niitä ovat muun muassa itseen ja toiseen kohdistunut raivo ja ylimitoitetut itsetunnon kohentamispyrkimykset.
Häpeän kokeminen sinänsä ei ole este tai haitta vuorovaikutuksessa tai sisäisessä prosessoinnissa. Ongelmaksi muodostuu se, että häpeä on vaikeasti siedettävä tunne ja sitä pyritään välttämään. Eräs lapsi kuvasi häpeän tunnetta taannoin näin: “ensin ihminen kutistuu, sitten tulee kiukku ja tyhmä olo ja sitten vain paha mieli ja itku.” Häpeän kokeminen turvallisessa ja myötätuntoisessa ympäristössä kenties mahdollistaa häpeän kaaren kokemisen sen loppuun saakka: pahaan mieleen ja itkuun. Tällöin häpeä ei ns. jää kesken eikä jähmety kehoon käsittelemättömänä ahdistuksena. Kuinkahan usein häpeä jää arjessa kohtaamatta, tai kokeminen pysähtyy esim. kiukkuvaiheeseen? Tunnistamatonta häpeää on läsnä kaikessa ihmisen toiminnassa, kirjoittaa Katja Myllyviita teoksessaan “Häpeän hoito” (2022).
Vetäytyminen ja häpeän välttely voivat ilmetä vuorovaikutuksessa emotionaalisena ja kognitiivisena etäisyyden pitämisenä ja lopulta yhteyden ja aidon kontaktin välttelynä, hankaluutena asettua katsottavaksi ja kohdattavaksi. Häpeä heikentää ihmisen kykyä kohdata paitsi itseään, myös toista: peilinä toimiminen toiselle ymmärrettävästi hankaloituu, jos häpeä kiskoo ihmistä käpertymään sisäänpäin. Yksinkertaistettuna häpeän tarkoitus on suojata ihmistä yksin jäämisen pelolta (kun tunnistan, missä toimin huonosti, voin parantaa toimintaani ja tulla hyväksytyksi joukkoon), mutta hallitsevana ja tiedostamattomana häpeä johtaa juuri siihen lopputulokseen, mitä pyritään välttämään.
Häpeän hoito ja kohtaaminen
Häpeää vähentävät myötätunto ja yhteys toisiin, sekä kokemukset nähdyksi, hyväksytyksi ja arvostetuksi tulemisesta. Lapsuudessa tarkka palaute suojaa häpeältä. Myös aikuinen hyötyy toiminnastaan saatavasta tarkasta palautteesta: epämääräinen kritiikki aiheuttaa häpeää, koska se ei kohdistu selkeästi tiettyyn asiaan tai tekoon, jolloin kritiikki ikäänkuin yleistyy koskemaan kritiikin kohteena ollutta henkilöä.
Asiakkuussuhteessa häpeää voisi siis kenties vähentää sellainen toiminta, jonka tarkoitus on ilmaista myötätuntoa, arvostusta ja tarkkoja havaintoja. On myös hyvä olla valmis tarkastelemaan omien havaintojen ja tulkintojen välistä rajaa ja kyseenalaistamaan omaa valmiutta erottaa, missä raja kulkee. Dialogiset lähtökohdat, kuten nykyhetkessä läsnäolo, avoimuus ja prosessin läpinäkyvyys, ovat luonteeltaan häpeää lievittäviä. Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä asiakassuhteeseen tuovat mm. yhteisesti asetetut tavoitteet, prosessin tarkastelu yhteisesti (esim. “mitä mieltä olet, puhuttiinko me tänään oleellisista asioista?”), sekä reflektio vuorovaikutuksessa tapahtuvista ilmiöistä (esim. ”tuli vähän hölmö olo tuosta mitä äsken sanoin, haluaisin vielä tarkentaa mitä tarkoitin ja mitä en tarkoittanut sillä…”). Mitä enemmän vuorovaikutussuhteen tapahtumista puhutaan ääneen ja yhteisesti, sitä vähemmän on yksinäistä ihmettelyä.
Asiakastyössä asiakkaan tiedostamaton häpeä voisi mahdollisesti näyttäytyä hyvinkin ristiriitaisena suhtautumisena prosessiin ja erilaisina vaikeuksina asettua vuorovaikutukseen. Entäs psykologin tiedostamaton häpeä? Esimerkiksi ylenmääräisen itsekriittisyyden ja vaativuuden taustalla on usein tiedostamatonta häpeää. Suorituspaineet ja vaativuus omaa työtä kohtaan voi olla myös pohjimmiltaan eräänlainen keino vältellä vuorovaikutusta, jossa ihmiset lopulta ovat vain ihmisiä ilman titteleitä ja lomakkeita. ”Pelkkä oleminen”, asettautuminen vuorovaikutukseen ei-tietämisen positiossa, voi olla hyvinkin haastavaa tai jopa mahdotonta, jos esim. asiakastapaamiselle on tiukat vaatimukset (esim. nyt on saatava selville asiakkaan oireilun syy). Kuitenkin nimenomaan tällainen ”pelkän olemisen” tila, edes hetkittäin koettuna, luo kontaktiin alueen, jolla aidon yhteyden, lämmön ja empatian kokeminen parhaiten mahdollistuu.
Kirjoittaja Sanni Vaarnila on Punoksen psykologi ja dialoginen työnohjaaja
Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus lasten ja nuorten kanssa työskennellessä
Kuinka sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus voidaan huomioida lasten ja nuorten kanssa? Tässä tekstissä psykologi käy läpi keinoja moninaisuuden kohtaamiseen.
Seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden moninaisuus tarkoittaa sitä, että ihmiset kokevat seksuaalisen suuntautumisensa ja sukupuolensa yksilöllisesti ja monin eri tavoin. Moninaisuuden tiedostamisella pyritään irrottautumaan binäärisestä ajattelusta, jonka perusteella ihmisellä voidaan esim. biologisen sukupuolensa perusteella olettaa olevan tiettyjä ominaisuuksia. Binäärinen ajattelu loukkaa erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia, mutta lokeroiva, ihmiskuvaa typistävä tapa hahmottaa ihmisyksilöitä on haitallinen kaikille, kuuluimme sitten seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön tai emme. Moninaisuuden tiedostaminen luo tilaa ihmisille olla ja elää omina itseinään, ilman ulkoapäin määriteltyjä keinotekoisia raameja.
Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuus – mitä voin huomioida omassa toiminnassani?
Älä oleta. Oletukset tulevat esiin käyttämämme kielen kautta: kiinnitä siis huomiota siihen, mitä sanot. Opettele sanomaan esim. “oppilaat”, “lapset”, tai “tyypit”, sen sijaan, että sanot “tytöt” tai “pojat”. Älä oleta, että oppilaasi tai asiakkaasi on heteroseksuaali, ellet asiaa varmasti tiedä. Älä oleta, että perhe tarkoittaa äitiä ja isää. Puhuttu kieli on merkittävä vallan ja vastuun väline, joka sisältää vanhanaikaisia ja stereotypioita vahvistavia rakenteita. Uudenlaiseen kielenkäyttöön on kuitenkin mahdollista opetella ja totutella.
Kunnioita toisen henkilön itsestään käyttämiä ilmaisuja ja käytä niitä. Jos oppilas on ottanut uuden nimen, käytä sitä. Jos. esimerkiksi virallisen asiakirjan laatiminen vaatii syntymänimen käyttöä, kerro siitä asiallisesti. Käytä neutraalia termiä, esim. “syntymänimi”, älä arvottavaa ja mahdollisesti loukkaavaa termiä (ei siis esim. ”oikea nimi”).
Miten seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvaa lasta/nuorta voi tukea oppilashuollossa, kouluterveydenhoidossa tai kotona?
Auta sanoittamisessa. Koulupsykologi, koulukuraattori, terveydenhoitaja tai muu tuttu aikuinen voi esim. käydä sateenkaarisanastoa läpi lapsen/nuoren kanssa. Ei haittaa jos et itse tunne kaikkia sanoja, voitte nimenomaan niitä yhdessä opetella.
Tarjoa apua kommunikointiin perheen kanssa. Tarjoa sanoitusapua ja keskustelua myös perheelle. Anna lisätietoa, jaa luettavaa materiaalia jne. Perheen tuki on mitä tärkein tuki kenelle tahansa kasvavalle ihmiselle, vähentää ja ehkäisee vähemmistöstressiä ja sitä kautta vahvistaa mielenterveyttä ja yleistä hyvinvointia.
Huomioi erityiset ahdistusta ja epävarmuutta aiheuttavat tekijät arjessa. Pyydä lasta/nuorta itse kertomaan, onko arjessa tiettyjä asioita tai tilanteita, jotka aiheuttavat stressiä. Auta suunnittelemaan vaihtoehtoja – jos liikuntatunnit aiheuttavat paniikkikohtauksia, voiko liikunnanopettajan kanssa neuvotella eri tavoista suorittaa kurssi? Lapsi/nuori voi tarvita apua kommunikaation lisäämiseen: esim. oppitunneista kieltäytyminen tai yleinen vastustus saattaa herättää opettajissa ja muissa aikuisissa kielteisyyttä, joka vähenee kun nuoren tilannetta ymmärretään paremmin.
Auta muistamaan itsemyötätunnon ja rentoutumisen tärkeys. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajilla on muuta väestöä suurempi riski mielenterveys- ja päihdeongelmille, erityisesti itsetuhoisuudelle. Riskiä ei kasvata seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuolivähemmistössä oleminen itsessään, vaan syrjintä ja syrjinnästä johtuva pelko, häpeä ja salailu. Vähemmistölapsen ja -nuoren kohdalla on syytä kiinnittää erityistä huomiota itsetunnon tukemiseen ja itsestä huolehtimiseen, lepoon, iloon ja rentoutumiseen. Mitä enemmän aktiivisesti lämpöä ja ymmärrystä ilmaisevia ihmisiä lapsella/nuorella on lähipiirissään, sitä paremmin hän sietää psyykkistä kuormitusta.
Lähteitä ja luettavaa opettajille ja kasvattajille
Kirjoittaja Sanni Vaarnila on Punoksen psykologi ja dialoginen työnohjaaja
Traumaorientaation hyödyntäminen ihmissuhdetyössä
Kuinka traumaorientaatiota voi hyödyntää ihmissuhdetyössä? Tämä teksti on suunnattu lasten ja nuorten kanssa työskenteleville psykologeille ja muille ihmissuhdetyötä tekeville.
Traumaorientaatio eli traumainformoitu työote tarkoittaa toimintatapaa, jossa hoitavaa asiakastyötä tehdään trauman vaikutuksia huomioiden. Traumatietoista työskentelyä voi tehdä niin lasten kuin aikuisten kanssa.
Traumaoireet – hoito, arvointi ja taustat
Psykologi voi joutua arvioimaan lapsen tai nuoren traumaperäistä oireilua osana kokonaistilanteen kartoitusta. Traumaperäinen oireilu voi ilmetä esimerkiksi ongelmina syömisessä, unessa, oppimisessa, vuorovaikutuksessa, muistissa ja tarkkaavuuden ja vireyden säätelyssä. Näin ollen traumaperäisen oireilun erottaminen keskittymiseen, oppimiseen, käyttäytymiseen, tunne-elämään ja perheen sisäiseen vuorovaikutukseen liittyvistä haasteista ja muista tekijöistä ei aina ole yksinkertaista.
Traumaperäistä oireilua voi olla mm. kohonnut vireystila, välttelykäyttäytyminen, painajaiset, pelokkuus, ahdistuneisuus, takertuvuus (eroahdistus), ahdistunut traumaa toistava jumittaminen (esim. traumaa toistava leikki tai piirtäminen), persoonallisuuspiirteissä tapahtuvat äkilliset muutokset, taantuminen taidoissa, tiedoissa ja/tai ikätasoisessa käytöksessä, ja jo opittujen asioiden unohtaminen. Myös mieleen tunkeutuvat muistikuvat eli takaumat traumaa aiheuttaneesta tilanteesta ovat yleinen trauman oire. Lapsilla takaumia ilmenee traumaoireena suhteellisesti vähemmän kuin aikuisilla. Oirekuva voi muutenkin vaihdella, eikä kaikilla traumoista kärsivillä esiinny tiettyjä samoja oireita.
Traumaoireiden arviointia voi entisestään vaikeuttaa traumaan liittyvä välttämiskäyttäytyminen, koska lapsi tai nuori saattaa tarkoituksellisesti välttää puhumasta traumaattisesta kokemuksesta tai siihen liittyvistä ahdistavista ajatuksista, oloista ja peloista. Tunnistamaton ja hoitamaton trauma aiheuttaa häpeän ja syyllisyyden tunnetta, ja voi johtaa sisäiseen uskomukseen siitä, että itsessä on jotakin pahaa ja salattavaa. Tämän vuoksi traumatisoitunut saattaa kokea pakkoa valehdella ja esittää, että “kaikki on hyvin”, tai esimerkiksi pakonomaisesti varmistella läheisiltä, että ei ole suututtanut heitä tai ei ole tehnyt mitään väärää. Trauma niin sanotusti katkoo ihmisen sisäisiä yhteyksiä, jolloin traumatisoituneen voi olla myös vaikea tunnistaa epämukavaa oloa ja yhdistää sitä taustatekijään. Ahdistus, pelko, nälkä, väsymys ja muut ikävät tuntemukset voivat sekoittua keskenään, ja ihminen saattaa kokea epämääräistä huonoa oloa pystymättä tarkentamaan, mistä olo voisi johtua.
Traumatisoitumiseen ei aina liityy selkeää, äkillistä traumaattista tapahtumaa. Trauma voi syntyä myös siitä, mitä ei tapahdu: esimerkiksi lapsen tarpeiden laiminlyönti, henkinen väkivalta tai vanhemman avuttomuus tai jatkuva poissaolevuus voivat aiheuttaa trauman muodostumisen. Ihminen voi kärsiä traumaperäisestä oireilusta, vaikka varsinaista traumaa voi olla vaikea tunnistaa ja erottaa kehitystarinasta ilman tarkempaa tutkimista. Lääketieteessä trauma määritellään kapeammin, ja trauman käsitteellä tarkoitetaan yleensä nimenomaan äkillistä, järkyttävää tapahtumaa.
Traumaorientaatio – huomioiminen hoitosuhteessa
Erityisesti lasten ja nuorten kanssa työskennellessä ensisijaista on vakauttaminen, eli turvallisuuden tunteen lisääminen ja ympäristöön ankkuroiminen. Älä kuitenkaan estä asiakasta puhumasta traumaattisesta tapahtumasta/tilanteesta/asiasta, äläkä ryhdy itse välttelemään aihetta. Hyvä nyrkkisääntö on, että asian käsittelyssä edetään sillä tasolla ja syvyydellä, jolla lapsi/nuori itse liikkuu. Huom. Mikäli lapsi tai nuori kertoo sinulle tapahtuneesta rikoksesta, ota heti yhteyttä poliisiin ja kysy toimintaohjeita asiakastyöhön. Oikeusprosessi voi vaikuttaa siihen, mistä asioista lasta/nuorta saa puhuttaa.
Työskentelyssä voi huomioida esim. seuraavia asioita:
Pyri olemaan erityisen rauhallinen, läsnä ja rauhoittava.
Viestitä lapselle/ nuorelle: kuulen ja näen sinut, sinussa ei ole vikaa, ei ole hätää, olet turvassa.
Keskustele mahdollisuuksien mukaan huoltajan ja muiden tuttujen aikuisten (esim. opettajan) kanssa ja pyri varmistamaan, että lapsen/nuoren ympärillä olevat aikuiset ymmärtävät tilanteen kuormittavuuden, suhtautuvat ymmärtäväisesti ja tarvittaessa ovat tukena.
Maadoittamista ja kehotuntemuksen vahvistamista voi harjoitella yhdessä. Keinoina voi toimia esim. stressilelun puristelu, kehon taputtelu (taputellaan kehoa itse käsillä ylhäältä alas), hyppiminen, juokseminen, käsien pesu kylmällä vedellä, kurkkupastillin tai kirpeän karkin syöminen.
Hengitys- ja rentoutusharjoitukset voivat rauhoittaa oloa.
Turvapaikkaharjoitukset voivat rauhoittaa mieltä ja oloa. Turvapaikkaharjoitusta voi tehdä mielikuvaharjoituksena, turvapaikkaa piirtämällä tai rakentamalla (jos käytössä on esim. legoja tai tyynyjä). Kun turvapaikka on kerran “löytynyt”, sinne voi palata aina tapaamisen alussa.
Myös vastaanottohuoneeseen voi tehdä oman turvapaikan: lapsi/nuori voi valita istumapaikkansa niin, että siinä on mahdollisimman turvallinen olo (esimerkiksi paikka on oven vieressä, vastapäätä ovea, ikkunan vieressä, siitä näkee kivan kuvan joka rauhoittaa oloa).
On hyvä tiedostaa myös, että toisen ihmisen puolesta ei voi tietää, milloin on puhumisen aika. Lapsen tai nuoren elämässä on voinut olla jokin traumaattinen tapahtuma tai kriisi, jonka vuoksi kasvattaja saattaa ajatella, että nuoren pitäisi päästä käsittelemään asiaa. Lasten ja nuorten kehittyvä psyyke toimii kuitenkin eri tavalla kuin aikuisten, ja joskus on tärkeämpää keskittyä turvaa luoviin asioihin, kuten tavallisen arjen jatkumiseen. Käsittelyn aika voi tulla joskus myöhemmin.
Menetelmiä traumaoireiden seulontaan
CDC eli Child Dissociative Checklist: lapsen tuttu aikuinen voi täyttää kyselyn, tai psykologi voi käyttää kyselyä aikuisen haastattelun tukena. Kysely löytyy esim. Mielenterveystalo -portaalin ammattilaisten osiosta suomenkielisenä.
Children’s Revised Impact of Event Scale CRIES, lapsille sovellettu traumaperäisten oireiden seulontakysely. Suomenkielinen versio löytyy täältä: https://www.kaypahoito.fi/nix01368
A-DES eli Adolescent Dissociative Experiences Scale: nuorten dissosiaatio-oireiden seulontaan tarkoitettu kysely. Kyselyn ensimmäinen versio on Mielenterveystalon mittaripankissa, uudemman version epävirallinen käännös löytyy traumajadissosiaatio.fi -sivustolta.
Psyykkisten traumaoireiden seulontakysely TSQ: aikuisten kysely, jota voi käyttää nuorten kanssa ja haastattelun tukena.
Lähteitä ja luettavaa traumasta ja dissosiaatiosta
Kirjoittaja on Punoksen psykologi, jolla on kokemusta kriisi- ja traumaspesifistä psykologin työstä
Ahdistusoireisen nuoren ensiapu koulussa tai oppilaitoksessa
Miten auttaa ahdistunutta nuorta? Tässä tekstissä käydään läpi, kuinka nuoren ahdistusta voidaan tukea koulussa ja kotona. Oppilashuollon työntekijät voivat jakaa kirjoitusta esimerkiksi huoltajille ja koulun muulle henkilökunnalle.
Nuoren ahdistus ja sen muodot
Ahdistuneisuus on nuorten keskuudessa todella yleistä. Ahdistuneisuus on etäkoulujakson myötä kasvanut nuorten keskuudessa, minkä myös monet opiskeluhuollossa työskentelevät ovat huomanneet. Lievä ja ajoittainen ahdistuneisuus kuuluu kasvamiseen, tai on vähintään luonnollista isojen kehitystehtävien ja kysymysten äärellä. On kuitenkin tärkeää erottaa, milloin ahdistusoireilu on niin voimakasta tai laaja-alaista, että se haittaa nuoren elämää liikaa. Tässä esimerkkejä ahdistusoireilusta, joka selkeästi kuormittaa arkea:
ahdistus haittaa toistuvasti toimintaa, kuten vaikeuttaa kouluun menemistä, harrastamista, kavereiden tapaamista tms.
ahdistus häiritsee yöunta tai syömistä (esimerkiksi nukahtamisessa kestää pidempään kuin tavallisesti, nuori heräilee öisin, häiriöt nälän tunnistamisessa)
ahdistusoireilu tai ahdistunut ajattelu vie toistuvasti huomattavan paljon aikaa ja energiaa
nuori voi selvästi huonosti, muttei kykene puhumaan olostaan kellekään
fyysiset oireet (esim. päänsäryt, vatsakivut), joille ei löydy syytä
Aina, kun nuoren ahdistusoireilu huolestuttaa, voi ja on syytä olla yhteydessä oppilas- tai opiskelijahuoltoon (koulupsykologi, kuraattori, kouluterveydenhoitaja). Ammattilainen voi arvioida ahdistuneisuuden vakavuusastetta, ja tarvittaessa suunnitella tukitoimia yhdessä nuoren ja huoltajan kanssa.
Miten auttaa ahdistunutta nuorta
Mitä muuta kasvattaja voi tehdä tukeakseen nuorta ahdistuksen kanssa? Alla on listattu keinoja lapsen ja nuoren ahdistuksen tukemiseen.
Yritä keskustella nuoren kanssa. Mikäli nuori ei halua tai pysty puhumaan asioistaan, häntä ei kannata siihen pakottaa. Olisi tärkeää, että nuorella on joka tapauksessa tieto siitä, että lähellä oleva aikuinen on saatavilla ja valmis kuuntelemaan. Nuorta kannattaa kannustaa ja ohjata juttelemaan asioistaan jollekin muulle, ellei esimerkiksi vanhemmalle puhuminen onnistu.
Ahdistuksen sanoittaminen ja ahdistusoireilua koskevan tiedon hakeminen yhdessä nuoren kanssa voi olla hyvä ensimmäinen askel ahdistuksen tunnistamisessa (esim. “Voisiko olla, että olet ahdistunut? Tunnistatko näitä oireita, joita tässä luetellaan?”).
Arkirutiinien tukeminen mahdollisuuksien mukaan. Jos vaikkapa kouluun meneminen ahdistaa, on silti hyvä lähtökohtaisesti tukea kouluun menemistä. Poissaolojen salliminen saattaa ahdistuneen nuoren kohdalla olla karhunpalvelus, koska poissaolojen myötä kynnys kouluun lähtemiseen ja kouluahdistus voi kasvaa entisestään, ja oppiaineissa ja tehtävissä jälkeen jääminen tekee kouluun palaamisesta kuormittavampaa. Poikkeuksiakin toki on, ja tilanteet ovat aina yksilöllisiä. Kasvattajan kannattaa yleisesti rohkaista nuorta jatkamaan hänelle aiemmin tärkeitä juttuja, kuten harrastusta ja kavereiden näkemistä. Tässäkään asiassa pakottaa ei kuitenkaan kannata.
Moni ahdistusoireista kärsivä nuori hyötyy erilaisista hengitys- ja rentoutusharjoituksista. Ahdistukseen liittyy myös fyysisiä oireita, joiden esiintymistä voi hillitä ja helpottaa oikeaa hengittämistä ja rauhoittumista opettelemalla. Erityisesti paniikkioireiden taustalla on fysiologisten, osittain automaattisten reaktioiden kehä, jota näillä harjoituksilla voidaan katkaista. Rentoutusharjoituksiin voi tutustua yksin tai yhdessä huoltajan tai ammattilaisen (esimerkiksi koulupsykologi) kanssa.
Lepääminen, rentoutuminen ja iloa tuottavat asiat rauhoittavat ja tasaavat vireystilaa. Kroonisesti ahdistuneen tai stressaantuneen ihmisen vireystila on usein pitkittyneesti koholla, mistä saattaa seurata se, että nuori on toisaalta hyvin energisen oloinen ja “jatkuvasti liikkeessä”, mutta samanaikaisesti valittaa väsymystä tai on hetkittäin todella uupunut. Riittävä yöuni, riittävä ja säännöllinen ravinto ja rentouttava tekeminen suorittamisen vastapainona ehkäisevät ahdistuneisuuden pahenemista.
Älä vähättele ahdistusta. Lapsen tai nuoren ahdistuneisuus saattaa joskus ilmetä aikuisen näkökulmasta “hassulla” tavalla, esimerkiksi niin, että ahdistus ilmenee jonkun tietyn asian kautta, joka ei kuitenkaan ole ahdistuksen todellinen taustatekijä (nuori ahdistuu, jos ei saa juuri tiettyä paitaa päälle kouluun). Ahdistus on luonteeltaan epämääräistä ja vaikeasti hahmotettavaa ja hallittavaa, ja ahdistus voi ikäänkuin “siirtyä” koskemaan jotakin konkreettista asiaa, jota on helpompi käsitellä. Vaikka aikuisesta tuntuisi turhauttavalta, että nuori ahdistuu jonkin näennäisesti pienen asian takia, taustalla on kuitenkin jotakin nuorelle vaikeaa.
Pyri säilyttämään kiinnostunut ja avoin suhtautuminen nuorta ja hänen asioitaan kohtaan. Älä tee pitkälle vietyjä johtopäätöksiä tai tulkintoja tilanteesta, josta ei tiedetä kaikkea. Nuori saattaa tehdä havainnon, että hänet on ymmärretty väärin, ja tämä saattaa sulkea nuorta entisestään ja tehdä keskusteluyhteyteen pääsemisestä vielä vaikeampaa.
Aikuiset ja aktiviteetit tukena nuoren ahdistuksessa
Aikuinen voi luoda turvallisuutta pysymällä mahdollisimman rauhallisena ja läsnäolevana silloinkin, kun ei oikein ymmärrä, mistä on kyse, eikä tiedä, mikä neuvoksi. Kasvattajan tulee suojella nuorta omalta hädältään, mutta kaikkitietävä ei tarvitse olla. Tilannetta voi ihmetellä yhdessä ja yrittää tätä kautta motivoida nuorta esimerkiksi puhumaan ammattilaiselle.
Yleinen tapa reagoida ahdistukseen on paeta sitä pyrkimällä tekemään ja ajattelemaan jotain muuta. Silloin kun ahdistus on lievää ja ohimenevää luonteeltaan, huomion suuntaaminen muualle voikin auttaa ja parantaa oloa. Jos taas ahdistuksen taustalla on asioita, joita olisi tärkeä kohdata ja käsitellä, ahdistuksen välttely voi johtaa sen voimistumiseen. Tällöin ahdistuksen ja siihen mahdollisesti liittyvien asioiden sanoittaminen olisi tärkeää. Sanoittaminen voi olla asioista puhumista tai niistä kirjoittamista. Joillekin sopii paremmin omien tuntemusten ilmaiseminen kuvataiteen, musiikin tai muun toiminnan kautta.
Somen käyttö voi tuntua hetkellisesti rentouttavalta, mutta se ei todellisuudessa rentouta samalla tavalla kuin miten hyvän sarjan tai elokuvan katsominen saattaa rentouttaa. Some tarjoaa nopean ja välittömän mutta virheellisen tunteen siitä, että on yhteydessä toisiin ihmisiin, vaikka todellisuudessa aitoa yhteyttä ei somen välityksellä koeta. Runsas somen käyttö voi myös pahentaa mielialaoireilua ja ahdistusta. Toisaalta some ei ole yksiselitteisesti pahaksi – se voi tarjota verkostoja ja yhteydenpitokeinon monelle, ja tuoda myös paljon sisältöä elämään. Omaa somen käyttöä kannattaa arvioida kokonaisuuden kannalta. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, millaista viihdettä kuluttaa. Kaikki eivät rentoudu trillereitä katsellen, vaan olo saattaa entisestään huonontua, jos viihde on vireystilaa nostavaa laatua.
Lisää luettavaa nuorten ahdistuksesta löytyy esimerkiksi tästä artikkelista:
Kirjoittaja on Punoksen psykologi, joka työskentelee oppilashuollossa.
Punos suhteiden vahvistajana
Mennyt vuosi on haastanut meitä kaikkia miettimään työtämme ja toimintatapojamme uudella tavalla. Covid-19-pandemia on näkynyt myös psykologien työssä. Vastaanottotilat ovat saattaneet tyhjentyä ja asiakastapaamisia on jatkettu etäyhteydellä.
Myös perheissä ja läheisverkostoissa on monella tapahtunut muutoksia. Monissa perheissä tämä aika on voinut olla itselle merkityksellisten asioiden huomaamista ja vauhdin hidastamista arjessa. Toisille tämä on voinut olla surun, ahdistuksen ja monenlaisten muiden tunteiden aikaa. Psykologien, psykoterapeuttien ja muiden auttajien ammattitaito on kysyttyä, mutta monet auttajatkin ovat voineet joutua pakon sanelemina supistamaan verkostotyötään. Me Punosterveydellä kuitenkin haluamme muistuttaa, miten tärkeitä lähimmäissuhteet ovat tässä ajassa. Hyvinvointi ihmissuhteissa voi merkitä myös hyvinvointia mielenterveydessä. Tästä syystä näemme tärkeäksi painottaa uudessa yrityksessämme ihmissuhteiden ja verkostojen merkitystä. Haluamme vahvistaa sinua ja suhteitasi!
