Psykologin tutkimus lapselle – kuinka tutkimuksella voi auttaa?

Psykologin tutkimus lapselle kannattaa, kun sille on selkeät perusteet. Tässä tekstissä Punoksen psykologi Arimo Kerkelä pohtii, kuinka psykologisesta tutkimuksesta voi hyötyä mahdollisimman paljon.

Koulupsykologin tutkimukset, oppimisvalmiuksien arviointi, kognitiiviset testit… Psykologin tutkimukset ovat kiinteä osa lasten ja nuorten kanssa työskentelevien psykologien arkea. Parhaimmillaan psykologiset tutkimukset tarjoavat merkittävää uutta tietoa ja helpottavat tuen järjestämistä lapselle.

Milloin psykologin tutkimus lapselle on tarpeen?

On tärkeää ymmärtää, kuinka suuresta työstä psykologin tutkimuksessa todella on kysymys. Esimerkiksi hyvin tavanomainen koulupsykologitutkimus vie psykologilta aikaa usean kokonaisen työpäivän verran. Lisäksi tutkimuksen palaverit ja muut vaiheet sitovat myös muita työntekijöitä, kuten opettajia ja erityisopettajia.

Psykologin tutkimus on siis hyvin työllistävä prosessi, jota ei tulisi koskaan tehdä kevyin perustein.

Tutkimusta ei kannata aloittaa ennen muita tukitoimia. Usein edellytetäänkin, että oppimiskykyä arvioiviin psykologitutkimuksiin voidaan ohjata vasta sitten, kun tehostetun tuen päätös on tehty. Myöskään esimerkiksi ADHD-piirteiden arviointia on vaikea tehdä luotettavasti, jos lapsen arkirytmi, kuten syöminen ja nukkuminen, eivät ole kohtuullisella tasolla.

On tärkeää myös selvittää, mitä tutkimuksia on tehty aiemmin, ja mitä seurauksia tutkimuksilla on ollut. Voi esimerkiksi olla, että lapsen haasteita on kartoitettu kattavasti jo aiemmin, mutta kerätyt tiedot eivät ole siirtyneet käytäntöön.

Omassa työssäni opiskeluhuollon psykologina olen kokenut, että noin puolet psykologitutkimuksista tarjoavat vain vähän uutta tietoa. Usein lapsen opettajilla ja vanhemmilla on jo hyvä käsitys siitä, mitä lapsen vahvuudet ja haasteet ovat.

Aina psykologi ei kuitenkaan voi vaikuttaa siihen, mitä tutkimuksia tehdään ja millä perustein. Tällöinkin on pyrittävä siihen, että tutkimuksesta on mahdollisimman paljon apua – lähtökohdista riippumatta.

Miten tutkimuksella voi auttaa?

Psykologin tutkimus lapselle auttaa erityisen paljon, kun se nivoutuu laajempaan kokonaisuuteen. Tutkimuksen ja sen tulosten tulee tavoittaa lapsen huoltajat ja hänen kanssaan työskentelevät aikuiset. Jo ennen ensimmäistä tutkimuskäyntiä on hyvä keskustella siitä, mitä tutkimukselta odotetaan ja toivotaan.

Usein yksi tutkimuksen tärkeimmistä seurauksista on se, että tutkimus tuo saman pöydän ääreen useita lapsen kanssa toimivia henkilöitä. Jos esimerkiksi vanhemmalla ja opettajilla on ollut eri käsitys lapsen ongelmista, niin yhteispalaverit voivat auttaa eri osapuolia ymmärtämään toisiaan.

Tärkeää on myös muistaa, että lapsen psykologisen tutkimuksen keskiössä on lapsi itse. Lapsi ei ole vain tutkimuksen kohde, vaan myös sen aktiivinen osallistuja, jota ei tule sivuuttaa. Lapsen kanssa tulee keskustella tutkimuksesta riittävän selkeästi ja niin, että myös lapsella itsellään on tilaisuus jakaa ajatuksiaan.

Mukailen omassa psykologityössäni paljon hoidollisen arvioinnin (eng. Therapeutic Assessment) menetelmiä. Stephen E. Finnin ja hänen kollegoidensa toimintamalli korostaa sitä, kuinka myös psykologin tutkimukset ja arvioinnit voivat olla auttavia ja hoitavia. Esimerkiksi tutkimustulosten ja niistä nousevien vahvuuksien yhteinen läpikäynti voi auttaa lasta, jolla on ollut liian kielteinen käsitys omista taidoistaan.

Käytännön vinkkejä toimivaan psykologiseen tutkimukseen

Kynnys psykologitutkimukseen on aina korkea. On hyvä miettiä, onko tutkimukselle vaihtoehtoja, joista voi olla enemmän apua vähemmällä vaivalla.
Tutkimuksen tavoitteet tulee miettiä huolella. Eri osapuolten kanssa kannattaa keskustella siitä, mitä tutkimukselta odotetaan ja toivotaan.
Pelkät testipisteet eivät kerro kaikkea, vaan psykologi arvioi aina myös kokonaisuutta. Vastausten vaihtelut voivat kertoa myös muusta kuin mitattavasta asiasta. Esimerkiksi kynänkäytön haasteet voivat heikentää prosessointinopeuden tuloksia, ja itse olen ollut tilanteessa, jossa yksittäiset kielellisen päättelykyvyn tehtävien vastaukset viittasivat autismikirjon piirteisiin.
Tutkimuskäynnit ovat hyvä tilaisuus lapsen kanssa keskusteluun. Lapsen kanssa voi käsitellä tämän haasteita sekä käydä läpi tutkimusprosessia lapsen ymmärtämällä tavalla.
Lapsi ja tämän lähellä olevat aikuiset ovat lapsen arjen asiantuntijoita. Tätä osaamista kannattaa hyödyntää, kun mietitään mikä lasta voisi auttaa.
Tutkimus tarjoaa tilaisuuden ennakko-odotusten testaamiseen. Esimerkiksi ennen tulosten läpikäyntiä voi kysyä lapselta ja aikuisilta, millaisia tuloksia nämä ovat odottaneet. Kun tuloksia käsitellään keskustellen, ne myös jäävät paremmin mieleen.
Tutkimustuloksissa on hyvä keskittyä olennaiseen. Ennen loppupalaveria ja sen aikana voi miettiä 2-3 asiaa, jotka tutkimuksesta haluaa seuraavan tai jäävän mieleen.
Psykologin kannattaa välttää ammattislangia ja miettiä, kenelle viestit on suunnattu. Tutkimuksen yhteenvedon tulee olla riittävän lyhyt ja selkeä. Esimerkiksi Psykologiliiton suosittelemat väliotsikot (vain liiton jäsenille) tekevät yhteenvedosta helpommin silmäiltävän.

Mahdollisimman hyvä psykologin tutkimus lapselle

Psykologin tutkimuksia toivotaan paljon. Usein tutkimuksia myös edellytetään ennen lisätuen tekemistä. Tutkimukset vievätkin suuren osan lasten ja nuorten kanssa työskentelevien psykologien työajasta.

Tutkimusjonojen purkamisessa voidaan käyttää myös ulkopuolisia palveluntuottajia. Tällöin esimerkiksi Punoksen kaltaisen psykologivälityksen kautta työskentelevä ammatinharjoittaja voi tehdä pelkkiä tutkimuksia ilman muuta yhteisöllistä työtä.

Ihannetilanteessa psykologi pääsee itse vaikuttamaan siihen, mitä tutkimuksia tehdään ja millä perustein. Muissakin tilanteissa psykologin on mahdollista pohtia, kuinka oma työpanos vastaa parhaiten lapsen ja tutkimuksen tilaajien tarpeisiin.

Kirjoittaja Arimo Kerkelä on psykologi, joka on työskennellyt lasten ja nuorten psykologina opiskeluhuollossa ja kuntoutuksessa.

Artikkeli on julkaistu alunperin 5.11.2024 Punos Psykologien sivustolla.

Miksi vasta-alkaja voi pärjätä kuin kokenut konkari?

Miksi vastavalmistunut psykologi voi pärjätä asiakastilanteissa yhtä hyvin – tai jopa paremmin – kuin kokeneempi tekijä, ja miten tietoisuustaidot liittyvät tähän? Punoksen työnohjaaja Sanni Vaarnilla kirjoittaa tietoisuustaitojen tärkeydestä.

Omasta psykologiharjoittelustani on jäänyt mieleeni hyvin eräs tilanne. Ilmaisin harjoitteluohjaajalleni olevani epävarma siitä, miten osaisin kohdata asiakkaita lähes olemattomalla kokemuksellani asiakastyöstä. Ohjaaja, itse kokenut psykologi ja kriisityöntekijä, vastasi, että kokemuksen määrällä ei ole juurikaan tekemistä sen kanssa, kuinka laadukkaasti osaa kohdata asiakkaan.

”Uusi ja vähemmän kokenut psykologi saattaa hoitaa asiakastyönsä jopa paremmin kuin kokenut psykologi, jos laatua mitataan sillä, miten hyvin asiakas kokee tulleensa kuulluksi ja kohdatuksi”, sanoi ohjaaja.

”Psykologin työssä osa ammattitaitoa on kiistämättä opiskelun ja kokemuksen kautta kertyvä tieto ja sen soveltaminen, mutta vähintään yhtä tärkeä osuus on vuorovaikutuksessa olemisen ja kohtaamisen taito. Kriisitilanteissa olevien asiakkaiden kanssa kuulluksi tulemisen tärkeys korostuu entisestään.”kee työnsä merkitykselliseksi ja palkitsevaksi, siitä hyötyvät sekä potilaat että koko järjestelmä.

Tämän tekstin otsikkoon löytyy siis vastaus näistä kolmesta kohdasta:

Laadukas kohtaaminen syntyy taidosta olla avoin ja vastaanottavainen toiselle ihmiselle, kuuntelevassa ja uteliaassa, ei-olettavassa tilassa.
Pitkä kokemus asiakastyöstä ei takaa, että työntekijä osaa kohdata asiakkaan tällä tavalla: päinvastoin joskus kokemus luo mieleen malleja, joista käsin työntekijä alkaa tehdä asiakkaasta ennakko-oletuksia, jotka puolestaan haittaavat kohtaamista. Toki näin ei käy aina, vaan parhaimmillaan kokemus näyttäytyy vuorovaikutustilanteessa esimerkiksi rauhana, lämpönä ja varmuutena.
Kaikkiin ihmisten välisiin kohtaamisiin olisi hyvä tulla vasta-alkajan asenteella niin, että oleminen on läsnäolevampaa: jokainen ihminen on ainutlaatuinen yksilö, jokainen tilanne on ainutlaatuinen, jokainen kohtaamisen hetki on uusi hetki. Mikään asetelma tai asia ei toistu täysin samanlaisena kuin joku aikaisempi, vaikka ne lähtökohdiltaan muistuttaisivat toisiaan miten paljon tahansa.

Kun jokin asia, tilanne tai suhde on uusi, siihen suhtautuu luonnollisesti avoimella mielellä, tarkasti kuunnellen. Tottumisen myötä käymme yhä vähemmän tietoisiksi, koska resurssien säästämisen vuoksi tuttuun tekemiseen alkaa syntyä tietty määrä automaatiota. Tietoisuustaitoja vahvistamalla ja harjoittamalla pysymme paremmin hereillä sen suhteen, mitä teemme ja miksi, myös silloin, kun kokemusta kertyy.

Asiakastilanteeseen meneminen en-tiedä-mitään-asenteella voi vähentää myös työn kuormittavuutta. On turhaa yrittää tietää etukäteen asioita, joista ei tiedä mitään etukäteen. Asiakkaani voi saapua huoneeseen millä tahansa profiililla, mutta hän on aina minulle uusi, ja tilanne on uusi meille molemmille. Myös tuttu asiakas saapuu tullessaan aina uuteen tilanteeseen. Monessa vuorovaikutustilanteessa kaikkein arvokkainta on läsnäolo ja aktiivinen kuuntelu, ja nämä luovat pohjan myös esimerkiksi sellaiselle keskustelulle, jossa pyritään aktiivisesti löytämään ratkaisuja johonkin käytännön ongelmaan.

Vuorovaikutustyön ihmeellisyys tiivistyy mielestäni juuri tähän: joissakin hetkissä on kaikkein tärkeintä, että vain olet siinä missä olet, valmiina katsomaan päin jotain sellaista, mistä et tiedä vielä mitään.

C.G. Jungin sanoin
”Know all the theories, master all the techniques,
but as you touch a human soul
be just another human soul.”

Kirjoittaja Sanni Vaarnila on psykologi ja työnohjaaja.

Touretten oireyhtymä ja sensorisen integraation häiriö – vähemmän tunnetut nepsyt

Tic-oireet – milloin on syytä huolestua? Entä mitä asiakastyössä olisi hyvä tietää aistitiedon säätelyn haasteista? Tässä tekstissä Punoksen psykologi Sanni Vaarnila kertoo tic-oireiden esiintyvyydestä, Touretten syndroomasta ja SI-häiriöstä, joka on aistitiedon käsittelyn häiriö.

Psykologin tai muuta ihmissuhdetyötä tekevän työntekijän ei tarvitse, eikä ole mahdollista olla kaikkien olemassa olevien ilmiöiden ja oirekuvien asiantuntija. Usein sen tason perustietous riittää, että on valmiutta kiinnittää huomiota asioihin, jotka vaikuttavat haastavan asiakasta huomattavalla tavalla. Tietoa voi hankkia lisää, jos vaikuttaa siltä, että joihinkin asioihin voisi olla syytä perehtyä tarkemmin. Touretten oireyhtymä ja SI-häiriö ovat ainakin muihin nepsy-oirekirjoihin verrattuna vähemmän tunnettuja, joten tässä niistä lyhyt kuvaus.

Tic-oireet ja Touretten syndrooma

Tic-oireet, eli keholliset ja äänteelliset nykimisoireet, ovat yleisiä etenkin lapsilla. Tavallisesti tic-oireet puhkeavat lapsuudessa ja helpottavat nuoruusiän myötä. Oireita voi esiintyä terveillä henkilöillä tietyn aikaa jossakin elämänvaiheessa, ja niiden alkamiseen ja jatkumiseen voi vaikuttaa esimerkiksi sairastelu, stressi, jännittäminen ja muu yleinen kuormittuneisuus. Touretten syndrooma on harvinaisempi neuropsykiatrinen oireyhtymä, jonka diagnostisten kriteerien mukaan nykimisoireet ovat jatkuneet pitkään (yli vuoden), ovat monimuotoisia ja voimakkuudeltaan vaihtelevia, ovat puhjenneet alle 18-vuotiaana, ja aiheuttavat toiminnallista haittaa.

Tic-oireisiin kannattaa hakea apua, jos ne jatkuvat pitkään, vaikeuttavat elämää, aiheuttavat fyysistä kipua tai jos niihin liittyy muuta oireilua, kuten pakkotoimintoja. Vastaanottotyössä tic-oireiden alustavan arvioinnin tukena voi käyttää esimerkiksi YGTSS-lomaketta. Kun tic-oireita esiintyy, on tärkeää arvioida myös henkilön muuta vointia ja mahdollista kuormittuneisuutta monipuolisesti.

Sensorisen integraation häiriö

Sensorinen integraatio on yläkäsite, jolla tarkoitetaan aistitiedon käsittelyä ja säätelyä. Kasvavan lapsen aistitiedon käsittely on erilaista kuin aikuisella, ja normaaliin kasvuun ja kehitykseen liittyen myös aistitiedon käsittelyssä tapahtuu muutoksia. Osalla ihmisistä aistitiedon käsittely ja säätely on huomattavan poikkeavaa tai joustamatonta, jolloin syynä voi olla sensorisen integraation häiriö eli SI-häiriö. SI-häiriötä ilmenee enemmän muiden kehityksellisten neuropsykiatristen häiriöiden yhteydessä, mutta sen on todettu ilmenevän myös itsenäisenä häiriönä.

Sensorisen integraation ongelmat ilmenevät yksilöllisesti, ja voivat painottua yhden tai useamman aistikanavan haasteisiin. Sensorisen integraation häiriössä haasteita voi ilmetä vaikeutena erotella aistimuksia, vaikeutena säädellä aistitietoa (ns. yli- tai aliherkkyys) ja/tai aistipohjaisen motoriikan ongelmina (esimerkiksi tasapainoa vaativat toiminnot). Aistisäätelyn haasteista kärsivää voidaan arjessa auttaa pyrkimällä ymmärtämään hänen kokemuksiaan ja vähentämällä aistikokemuksiin liittyvää kuormitusta. Apua kannattaa kuitenkin hakea, jos aistisäätely jatkuvasti kuormittaa ja haastaa toimintakykyä. Vaikeista aistisäätelyn ongelmista kärsivä voi hyötyä SI-terapiasta, joka on erityisesti aistisäätelyn tukemiseen tarkoitettua toimintaterapiaa. Myös sensorisen integraation haasteita arvioidessa on tärkeä huomioida yksilön muuta vointia ja kokonaistilannetta.

Miksi oireiden arviointi voi kannattaa, vaikka toimintakyky ei ole vakavasti haastettuna?

Epätietoisuus ja hankaluudet ymmärtää itseään tai toisen kokemusta voivat aiheuttaa ihmisissä turhautumista, huolta ja vaikeita tunteita. Jotta spesifeistä haasteista kärsivä henkilö ei näyttäytyisi ns. muuten vain vaikeana tapauksena, on oleellista, että ihmisellä itsellään ja lähipiirillä on tilanteeseen liittyen tarpeeksi tietoa ja ymmärrystä. Ammattilaisen kanssa keskustelu voi olla tarpeellista, jotta ehkäistään tai päästään purkamaan negatiivista kehää, jossa esimerkiksi oireiluun liittyvät haasteet tekevät perheen vuorovaikutuksesta vaikeampaa, ja vuorovaikutusdynamiikan haasteet puolestaan lisäävät oireilua.

Lähteitä ja luettavaa:

Mielenterveystalo: Tic-oireet ja Touretten oireyhtymä

Mielenterveystalo: Aistitiedon käsittelyn ongelmat

Sity.fi: Sensorinen integraatio

Laura Korhonen: Aistitiedon käsittelyn ja säätelyn ongelmat (Terveyskirjasto)

Pertti Rintahaka: Touretten oireyhtymä ja muut nykimishäiriöt (Duodecim)

Anna Koskinen: SI-terapia autismikirjon lapsilla (Käypä Hoito)

Kirjoittaja Sanni Vaarnila on psykologi ja työnohjaaja.

Artikkeli on julkaistu alunperin 2.5.2024 Punos Psykologien sivustolla.

Tietoisuustaidot asiakastyössä

Tietoisuustaidot ovat läsnäolemisen taitoja, joita voi hyödyntää myös asiakastyössä, kirjoittaa Punoksen psykologi Sanni Vaarnila.

Tietoisuustaidot – mitä niillä tarkoitetaan ja mihin niitä tarvitaan?

Tietoisuustaidoista puhutaan nykyään melko paljon, mutta mielestäni niiden täyttä merkitystä ihmisen hyvinvoinnin kannalta ei vielä ihan ymmärretä yleisessä keskustelussa. Tietoisuuden kasvattaminen on olennainen osa luultavasti kaikkia hyvinvoinnin edistämiseen tähtääviä menetelmiä psykoterapiasta joogaan.

Tietoisuustaitoja voisi tiivistetysti kuvata taitoina pysyä nykyhetkessä läsnäolevana, avoimena ja tuntevana. Läsnäolevaan tiedostavuuteen sisältyy tietoisuus itsessä tässä hetkessä tapahtuvista asioista (kuten tunteista, fyysisistä tuntemuksista ja ajatuksista), tietoisuus ympäristöstä ja tietoisuus itsen ja muiden elävien olentojen välillä tapahtuvista asioista. Tietoisuustaitojen harjoittelun on tutkitusti todettu ehkäisevän ja vähentävän ahdistusta, masennusta ja fyysisiä kiputiloja sekä auttavan stressin säätelyssä.

Vahvat tietoisuustaidot auttavat ymmärtämään itseä, muita ihmisiä ja esimerkiksi vuorovaikutuksessa tapahtuvia asioita. Tietoisuutta voi ajatella mielen liikkumatilana: mitä enemmän liikkumatilaa on, sitä enemmän on mahdollisuuksia ottaa tarvittaessa etäisyyttä omiin välittömiin reaktioihin ja impulsseihin, ja tarkastella asioita ja ilmiöitä pienen välimatkan päästä, omiin automatisoituneisiin malleihin samaistumatta. Tämä ei tarkoita esimerkiksi tunteiden tukahduttamista, vaan vahvat tietoisuustaidot auttavat myös rakentamaan tervettä suhdetta omiin tunteisiin. Itsensä hyvin tunteva ihminen ei ole helposti tunteidensa heiteltävissä eikä hänen täten tarvitse pelätä omia sisäisiä liikkeitään. Tunteiden ja ajatusten voi antaa tulla, olla ja tuntua, eivätkä edes intensiiviset tunteet silti vie aivan kaikkea psyykkistä tilaa.

Tietoisuustaidoissa ensisijaista on läsnäolon opettelu: nykyhetkeen ja itseensä asettuminen, kehon ja mielen hyväksyvä, kuunteleva havainnointi, jolla ei pyritä mihinkään tiettyyn päämäärään. Tietoisen läsnäolon kautta voimme opetella olemaan itsellemme turvallinen koti ja rauhan satama. Mitä paremmin tuntee itsensä, sitä helpompi on levätä kaaoksessa. Tämä ei tarkoita maailman tapahtumien kieltämistä tai maailmasta eristäytymistä. Se tarkoittaa, että pelottavista asioista ja kaaoksesta huolimatta minulla on ajatuksissani ja olemisessani tilaa myös muulle. Tosiasia on, että omassa todellisuudessani voin vaikuttaa vain joihinkin siinä ilmeneviin asioihin, en niihin kaikkiin. On asioita, joiden ilmenemiseen en voi vaikuttaa. On toisia asioita, joihin voin tarttua ja joiden eteen voin tehdä jotakin. Näiden kannalta on hyvin tärkeää, että ensinnäkin tunnistan ne.

Tietoisuustaitojen tukeminen psykologin työssä

Tietoisuustaitojen tukemisen hyödyt ovat niin monipuoliset ja selkeät, että tietoisuus- ja tunnetaitojen vahvistamisen voi sanoa olevan hyödyksi ihan jokaiselle. Psykologina tietoisuustaitojen tukemista voisi tehdä yhteisöllisesti esimerkiksi erilaisille ryhmille tai koululuokille pidettävien, psykoedukaatiota ja helppoja tietoisuusharjoituksia sisältävien, ohjausten avulla. Myös yksilötyössä voi antaa asiasta tietoa, lisätä sanastoa, ja tarjota harjoituksia yhdessä vastaanotolla kokeiltavaksi ja kotiin. Usein yksilötyö voi kuitenkin olla intensiivistä tavalla, joka ei mahdollista psykoedukaation tarjoamista asiakaslähtöisesti. Tällöin asiakas voi kuitenkin hyötyä siitä, että läsnäolo ja itsensä äärelle pysähtyminen mahdollistuu psykologin ja asiakkaan vuorovaikutuksen kautta.

Aktiivisesti ja luontevan tietoisesti läsnäolevan ihmisen tapa olla vuorovaikutuksessa kutsuu myös toista henkilöä hakeutumaan samankaltaiseen tilaan. Tämä toteutuu asiakastyössä niin kuin missä tahansa vuorovaikutustilanteessa. Psykologin omista tietoisuustaidoista hyötyy siis myös hänen asiakkaansa, vaikka tietoisuustaidot eivät sinänsä nousisi puheenaiheeksi kertaakaan. Omien tietoisuustaitojen kehittämisen myötä myös yksilön tapa olla vuorovaikutuksessa muuttuu yhä tietoisemmaksi.

Psykologi voi auttaa asiakasta pääsemään kiinni siihen, mitä tässä hetkessä tapahtuu esimerkiksi kysymällä kysymyksiä, jotka ohjaavat huomion nykyhetkeen. Myös mindfullness- ja muiden läsnäoloharjoitusten tekeminen vastaanotolla auttaa joitakin asiakkaita, ja tapaamisen alussa tehty harjoitus voi tehdä keskustelustakin helpompaa. Avaamalla omaa reflektiota asiakkaalle psykologi voi myös tarjoilla konkreettisia esimerkkejä huomioista, joita vuorovaikutustilanteesta ja itsestään voi tehdä.

Lisätietoa ja harjoituksia itselle ja asiakastyöhön:

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/tietoisen-lasnaolon-omahoito-ohjelma

https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/tietoisuustaitoharjoitteita-lapsille-nuorille-ja-aikuisille

https://www.opinvoimala.fi/sivu/tietoisuustaidot-ja-tietoinen-lasnaolo-arjessa

https://oivamieli.fi/tietoinen_mieli_intro.php

https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/harjoitukset

https://terveoppivamieli.fi/tietoisuustaidot/hyvinvointihyodyt-tutkimuksissa/

Kirjoittaja Sanni Vaarnila on psykologi ja työnohjaaja.

Artikkeli on julkaistu alunperin 6.12.2024 Punos Psykologien sivustolla.